tiistai 27. elokuuta 2013

Valaistussuunnittelijaa etsimässä

Ennen varsinaista asiaa kuitenkin nopea päivitys raksatoimiston viime päivien tapahtumista: 

Rakennustarkastaja kävi viime perjantaina loppukatselmoimassa purku-urakan. Tuli autolla ja totesi, että "eipä näy mökkiä", ja ajoi sitten pois. Melko suoraviivaista, mutta hyvä näin. Purku-urakoitsijaan olemme olleet varsin tyytyväisiä, joten voimmekin nyt hyvillä mielin ojentaa tämän projektin ensimmäisen ruusun, kiitokset vain Delete. Hinta oli halvin, homma pelasi, ja jälki oli siistiä maasta löytyneitä lasinsiruja lukuunottamatta. Toivottavasti saamme jakaa näitä vielä paljon lisää :-)



Maanrakennusurakan kilpailuttaminen on vielä kesken, mutta jo tässä vaiheessa on hyvä todeta, että melko hämmentävästä liiketoiminnasta on kyse. Aiheesta lisää sitten, kun nimet ovat paperissa ja paperin omistaja selvillä.

Käynnissä on myöskin runkopaketin kilpailutus, eli olemme lähettäneet tarjouspyynnöt harkot-ontelot-betonit kombosta 400-millisten valuharkkojen valmistajille. Mukana ovat HB, Lammi, Lakka, Luja, sekä Rudus. Tästäkin aiheesta lisää voittajan ratkettua.

Ja sitten asiaan: Seuraava isompi suunnittelunakki olisi näet sähkösuunnittelu ja tämän yhtenä osana valaistus. Hommahan hoituu loogisimmin siinä järjestyksessä, että ensin suunnitellaan valaistus, ja sitten sähkö. Asiaa mutkistaa kuitenkin se, että valaistuksen suunnittelu on jonkinmoista harmaata aluetta, jossa häärii monenmoista toimijaa. On arkkitehtiä, sähkösuunnittelijaa ja sisustussuunnittelijaa. Me olemme järkeilleet asian niin, että koska otamme sisustussuunnittelijan joka tapauksessa ainakin ykköskerroksen sisustusta (värit, pintamateriaalit) miettimään, saisi tämä sama henkilö tehdä myös valaistussuunnitelman. Sitten pitäisi vain löytää ihminen, jonka kanssa olemme sisustuksellisesti samalla aaltopituudella, ja joka on tehnyt valaistusta ennenkin. Ei ole niin helppoa kuin kuvittelisi, eli vinkit jälleen tervetulleita!

Miksi emme sitten teetä valaistussuunnitelmaa sähkösuunnittelun kylkiäisenä? No, makuasioitahan nämä, mutta jostain syystä sähkösuunnittelijat tuntuvat suosivan yleisvalaistuksen toteuttamista halogeenispottien avulla, mikä ei meitä oikein puhuttele. Meidän toiveenamme olisi tehdä yleisvalaistus pääosin epäsuorana valona, mikä vaatii hieman viitseliäisyyttä suunnitteluvaiheessa, mutta maksanee toivottavasti vaivan. Tässäkin asiassa työnjako suunnittelijoiden välillä on tosin kaikkea muuta kuin selvä, eli kuka loppupeleissä piirtää kattojen alaslaskuihin tulevat epäsuoran valaistuksen vaatimat rakenteet, onko se valaistussuunnittelija vai kuka? No, eiköhän tämäkin asia selviä kunhan saadaan sopiva henkilö asiaa pohtimaan.























Toinen valaistukseen liittyvä toiveemme on päivänvalo. Olemme nykyisessä kodissamme tykästyneet 5500 K päivänvalolamppuihin, joten toivomme päivänvaloa myös uuteen kotiin. Päivänvaloahan saa nykyään tehtyä sekä loisteputkilla että ledeillä, joten valinnanvaraa riittää. Vai riittääkö. Valitettavasti on nimittäin niin, että osa kaupassa olevista led-lampuista tuottaa aivan hirvittävää vihreään ja/tai lilaan kallellaan olevaa valoa, jota ei hyvällä tahdollakaan voi päivänvaloksi kutsua. Asian voisi kuitata omalta osaltani valokuvaamisen (ja erityisesti kuvankäsittelyn) aiheuttamaksi white balance -oireyhtymäksi, mutta kun Erikakin ledien värivirheet monen messutalon kohdalla huomasi, saattaa ongelma olla jopa ihan todellinen. Markkinoilla on tiettävästi jo ihan laadukkaita päivänvaloledejä, mutta kyllähän tässä suunnittelijalta jälleen vaaditaan jonkinmoista perehtymistä uusimpiin ratkaisuihin.

Yleisesti ottaen yritämme kotimme valaistuksessa panostaa mieluummin valoon kuin valaisimiin. Tämä on budjettinsa kanssa tuskailevan rakentajan kannalta siinäkin mielessä hyvä ratkaisu, että design-valaisimiin saa kyllä upotettua huikeita summia rahaa, kun taas esimerkiksi epäsuoran valon saa suhteellisen edullisestikin, kunhan sen tekee rakennusvaiheessa eikä vasta myöhemmin.

Taidammepa siis, kaikkine toiveinemme, olla valaistussuunnittelijan kannalta melko hankalia asiakkaita. Pahoittelut tästä jo etukäteen!

2 kommenttia:

  1. Itselläni hieman samat pohdinnat menossa. Kävimme Ad-luxin näyttelytilassa ja tykästyin päivänvalovalaistukseen. Tänään juuri rupesin itse väkertämään heidän ohjeidensa mukaan ja omilla mieltymyksillä höystettynä valaistussuunnitelman raakiletta. Ko. firman ohjeissa on asiaakin kun lukee silleen... Noh, suodattaen. :)

    Katsotaan jos osaisi itse suunnitella avustettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep, Adluxin kautta itsekin aikanaan päivänvaloon törmäsimme. "Hieman" överiksihän päivänvalon ylistys on kyseisen firman taholta vedetty, mutta paljon asiaakin on mukana, kuten sanoit. En kuitenkaan allekirjoita esimerkiksi väitettä, että päivänvalo toimisi kaikissa tiloissa & vähillä luxeilla, vaan olkkariin tahdon "likaista" fiilistelyvaloa pimeitä talvi-iltoja varten. Myös saunan pitää olla sopivan hämyinen. Pitkälti makuasioitahan nämä kuitenkin ovat.

      Hieman itsekin mietin, että pitäisikö niitä epäsuoria valoja ruveta väkertämään tee-se-itse-hengessä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tässä asiassa 500-1000€ panostukselle saattaa saada sen verran hyvän vastineen, että enpä taida lähteä urheilemaan. Otamme sitten pykälää halvemmat hanat tai jotain.

      Poista