tiistai 13. elokuuta 2013

Talon värit

Espoon rakennusvalvonta on kiinnostunut mitä erilaisimmista asioista, ja talon värit ovat yksi niistä. Värimaailma on ikäänkuin jäänyt muiden kiireellisempien asioiden jalkoihin, mutta rakennusluvan jättöpäivän lähestyessä tähänkin asiaan olisi otettava kantaa. Onneksi valinnat eivät ole täysin sitovia, eli sävyjä pystyy jonkin verran säätämään aina varsinaiseen maalin sutimiseen asti. Isommat muutokset pitää kylläkin hyväksyttää rakennusvalvonnassa, esim jos katto vaihtuu mustasta/harmaasta punaiseen.

Koska emme rakenna tontille yksin, vaan samaan aikaan viiden muun perheen kanssa, värityksiä joudumme väkisinkin tarkastelemaan osana isompaa kokonaisuutta. Onneksi (?) kukaan ei ole näillä näkymin lähtemässä kovin radikaaleille linjoille, vaan suurin osa taloista näyttäisi seurailevan ajalle tyypillistä valkoinen seinä - tumma katto - tumma sokkeli - tummat ikkunanpielet kaavaa. Jotta tyylikäs ei kuitenkaan muuttuisi tylsäksi, tarvitaan jotain piristysruisketta mustavalkoista harmoniaa rikkomaan. Onneksi tällaista näyttäisi myös tulevan, eli keltaiset pylväät ja tumma puu toivotetaan myös yhteisen edun nimissä tervetulleiksi! Me kannamme kortemme kekoon melko vaatimattomalla tavalla, lähinnä laittamalla vaaleaa puuta sisääntulokatokseen, autotalliin, sekä mahdollisesti  myös terassirakenteisiin. Lopputulos on julkisivun osalta suurinpiirtein seuraavanlainen:
























Kuten kuvasta näkyy, värimaailma on melko lailla luonnolliseen kallellaan, mikä ei välttämättä ole huono asia luonnon alkaessa suoraan tontin rajalta. Rappaus tulee olemaan hieman harmaaseen taitettu valkoinen, koska aivan vitivalkoisesta emme tykkää, ja mihin tahansa väriin päin taitettu valkoinen ei naapurien (oletettuuun) valkoiseen-valkoiseen oikein istu. Seuraavassa väriliuskat, jotkat näytön säädöistä riippuen voivat olla melko lähellä totuutta tai sitten jotain aivan muuta.



Ylläolevasta julkisivukuvasta puuttuu kokonaan autotalli, joka näillä näkymin tulisi olemaan kuultomaalattua puuta, kuten myös sisäänkäynnin rimoitus. Arkkitehdin ehdotuksesta lupakuviin menee Tikkurilan Valtti color 5080, joka myös tammensävyisenä tunnetaan. Kyseinen sävy miellyttää allekirjoittaneen silmää kovastikin, mutta Erika vielä hieman empii pitäisikö olla hieman tummempi ja/tai enemmän harmaaseen kallellaan. Kumpikaan meistä ei tahdo mitään punaiseen vivahtavaakaan puuosiin, eikä myöskään niin kovin yleistä tummanruskeaa. Onneksi tätä puuosien sävyä on kuitenkin aikaa hieroa ainakin vuoden verran, joten eiköhän se tästä pikkuhiljaa selkiydy. Makuasioitahan nämä, mutta jälleen kerran mielipiteet tervetulleita!

2 kommenttia:

  1. Saattaisin ite valita sen tammen, koska se on vähän ehkä klassisempi, joten vois mennä kivasti vuosikymmenet sen modernin seinän kanssa. Jonkun kökömmän värisen seinän kanssa ottaisin ehkä modernimman, harmaamman puun, joka periaatteessa on musta tänä päivänä kivempi. Ehkä. Pitäis varmaan nähdä livenä. Molemmat hyviä!

    VastaaPoista