lauantai 26. tammikuuta 2013

Yksi vai kaksi kerrosta?

Suurin pohdittava aihe tällä hetkellä on, tehdäänkö taloon kellarin lisäksi yksi vai kaksi kerrosta. Rakennusoikeutta on käytettävissä 140 kem2. Kellariin olisi tarkoitus laittaa saunatilat, monitoimiharrastushuone kotiteattereineen ja ehkä kodinhoitohuone, sekä reilusti varastotilaa. Keskikerroksessa on ainakin keittiö, olohuone, ruokailutila, pieni wc ja eteinen. Mahdolliseen yläkertaan jäisi makuuhuoneet, työ- ja vierashuoneena toimiva aula sekä suihkullinen wc/kylpyhuone.

Kuluneen viikon aikana on posti kantanut meille ison kasan eri talovalmistajien mainoksia ja talokirjoja.   Ensimmäinen havainto on ollut että hyvin harva talotehdas suunnittelee valmismallistoonsa kellarillisia taloja muuten kuin rinteeseen. Meille on itsestään selvää että talo piirrätetään arkkitehdillä, valmiista pohjista haemme vain inspiraatiota ja yksittäisiä asioita, joiden avulla voimme kertoa arkkitehdille mistä pidämme ja mitä emme ehdottomasti halua taloomme. Talosta tulee kivitalo, mutta ei passiivitalo.

Yhdessä ja kahdessa kerroksessa on molemmissa omat plussansa ja miinuksensa. Yhden kerroksen plussia ovat
  • Vähemmän kulkua rappusissa kerroksesta toiseen.
  • Kaikista tiloista näkee ja kuulee helposti muihin huoneisiin, poikaa on helppo vahtia.
  • Yksikerroksinen on edullisempi rakentaa.
  • Yksikerroksinen sopisi ehkä ulkonäkönsä puolesta paremmin paikalleen kallion päälle.
Kahden kerroksen etuja taas olisivat ainakin
  • "Yksityiset" tilat selkeästi erotettu "julkisista", eli yläkerran ei tarvitsisi aina olla niin siisti vaikka tulisi vieraita.
  • Makuuhuoneissa parempi nukkumisrauha, äänet eivät ehkä kantaudu yhtä hyvin.
  • Alakerran huoneiden seinistä tulisi ehjempiä, vähemmän käyntiä huoneesta toiseen, ja siis vähemmän hukkaneliöitä ja käytäviä.
  • Talo saa lisää korkeutta (hyödyistä lisää myöhemmin).
  • Huoneisiin saa enemmän ikkunoita ja useampiin suuntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti