lauantai 18. tammikuuta 2014

Yksi vuosi ja yksi päivä
































Eilen blogillamme oli yksivuotissynttärit. Synttäreiden kunniaksi ajattelin avata vähän kävijätilastojamme. Mutta ihan aluksi kiitos kaikille kävijöille, jokainen vierailu ja kommentti tekee bloggaamisesta aina vain palkitsevampaa :)

Vuoden aikana meillä on käyty reilut 37000 kertaa. Eniten blogiin on tultu googlen kautta ja yleisin hakusana on ollut, ei niin yllättävästi, villa vertikaali. Muut suosituimmat hakusanat ovat liittyneet kivitaloon, arkkitehtisuunnitteluun tai rakentamisen kustannuksiin. Blogistamme on haettu myös lainhuudon käsittelyaikaa, välitilan korkeutta, pihasuunnitelmia, Ikean Le Mans -mekanismia ja tasauslevyllä murskeen levitystä (?). Varsinkin arkkitehtiämme Sami Paasia on myös googletettu nimellä ja päädytty blogiimme.

Toisista blogeista meille myös tullaan paljon käymään. Meihin viittaavista blogeista eniten kävijöitä on tullut kolmesta ykkössijan jakavasta blogista, Hirvimäentieltä, hemma hos Ojasta ja VillaTykistä. Jaetun nelossijan saavat Musta Ovi ja Talo. Myös Talo Maunulaan ja Koti Lahelaan tuovat meille paljon lukijoita. Kiitos kaikille teille! Ja myös muille tässä mainitsemattomille blogeille, uudet lukijat ovat aina tervetulleita!

Ylivoimaisesti suosituin teksti blogissamme on ollut Paljonko maksaa yksi kivitalo. Rakentamisen ja suunnittelun kustannukset siis selvästi kiinnostavat. Viime aikoina tämä aihe on ollut kovasti pinnalla omissakin ajatuksissa tärkeimpiä urakoita kilpailuttaessa. Toistaiseksi lopullinen hinta on edelleen täysi arvoitus, toivottavasti pysymme suunnitellussa haarukassa.

Eniten katsojia meille tulee, yllätys yllätys, Suomesta! Kakkostilaa pitää lähes 4000 latauksella Yhdysvallat, terveisiä vaan Floridaan :)

3 kommenttia:

  1. Hei onnea! Ja kappas, onhan omakin blogilapseni jo vuoden ikäinen - en tullut ajatelleeksi aikaisemmin :) T.K/Talo Maunulaan

    VastaaPoista