perjantai 17. tammikuuta 2014

Savo RH-95 liesikuvun ja huippuimurin yhteensopivuus

Laitetaanpa tästä asiasta ihan oma postauksensa, kun aihe saattaa kiinnostaa laajemminkin (rakentajapiireissä...). Kuten Erika jo taannoin kertoi, päätimme tehdä keittiön ikkunasta täyskokoisen, mikä puolestaan aiheutti liesikuvun vaihtumisen kattomalliseksi. Nämä kattomalliset liesikuvut näyttäisivät olevan kovasti yleistymään päin, mikä esteettisestä näkökulmasta kieltämättä onkin ymmärrettävää. Varsinaisen funktion, eli käryjen poiston, kannalta kattomallinen sen sijaan on lähinnä typerä ratkaisu, sillä imua tarvitaan enemmän perinteiseen malliin verrattuna. LVI-suunnittelijamme vaikuttikin aikanaan jotenkin onnelliselta, kun ilmoitimme ottavamme perinteisen mallin. Anteeksi Risto.

Alustavasti olemme päätyneet Savon RH-95:een, koska se vaatii ainoastaan 240 mm tilaa korkeussuunnassa ja on ihan tyylikkään näköinenkin. Meille oli alunperin keittiöön tulossa 200 mm alaslasku, mutta täytynee nyt sitten laittaa 40 mm lisää. 

Savo RH-95 mitat (lähde: Savon nettisivut)






















Seuraava pohdinnan aihe oli, minkälaisella laitteella käryt saadaan imettyä tarpeeksi tehokkaasti ulkoilmaan. Savon nettisivuilla sanotaan, että "liesituulettimen kaukosäätimellä ohjataan katolla olevaa huippuimuria tai poistokanavassa olevaa kanavapuhallinta", mutta toisaalta, että "'RH-95 suositellaan käytettäväksi yhdessä Savo-kanavapuhaltimen kanssa". Kanavapuhaltimen etuna on suurempi imuteho suhteessa laitteen ottotehoon, mutta toisaalta kovempi mökä johtuen sijoituksesta kanavan alkupäähän. Huippuimuri on hiljaisempi (tosin LVI-suunnittelija suositteli laittaamaan äänenvaimentimen tähänkin), mutta imutehoa hukkuu matkan varrella, varsinkin jos kanavassa on useita mutkia.

Ei muuta kuin puhelu Savolle. Sieltä selvisi, että ainakin meidän tapauksessamme huippuimuri on ihan pätevä ratkaisu, vaikkakin vaatii hieman tehokkaamman mallin (Vilpe E220) ja paksumman röörin (160 mm). Karkeana nyrkkisääntönä esittivät, että kanavan tulisi olla maksimissaan 4 m pitkä ja siinä saisi olla enintään 2 mutkaa. Kupu saisi olla maksimissaan 2500 mm lattiasta.

Viimeinen kysymysmerkki kattomalliselle kuvulle oli sen vaikutus muuhun ilmanvaihtoon. Vilpe E220 imee speksien mukaan n. 150 l/s, mikä on aika radikaali määrä suhteessä normaalien poistokanavien imuun, ja melkein tuplat suhteessa pienempään Vilpeen (E190). Tätä taustaa vasten olin jo valmistautunut voivotteluryöppyyn LVI-suunnittelijan taholta, mutta eikä mitä. Homma hanskassa, mitään muutoksia IV-suunnitelmiin ei tarvita, lukuunottamatta siis paksumpaa poistoputkea ja tehokkaampaa huippuimuria. Tämä ymmärtääkseni perustuu siihen, että liesituuletinsysteemi ei ole päällä kuin satunnaisesti, eli ei tavallaan ole osa "normaalia ilmanvaihtoa".

Yksi potentiaalinen ongelma tehokkaammasta huippuimurista kuitenkin seuraa, ja se on takka. Takkahan periaatteessa syttyy parhaiten, jos asunnossa vallitsee lievä ylipaine, eli ilma virtaa hormista taivaalle eikä päinvastoin. Tähän yhtälöön huippuimurin posket pullolle saattava alipaine ei tietenkään sovi, ja olenkin ymmärtänyt, että monissa uusissa taloissa pihvin paisto ja takan sytyttäminen eivät kertakaikkiaan ole samaan aikaan tapahtuvia asioita. Uusissa taloissahan ongelmaa vielä pahentaa äärimmilleen viety tiiveys, joka estää korvausilman spontaanin tulon muita kuin suunniteltuja reittejä pitkin. Ongelman ratkaisuksi LVI-suunnittelijamme suositteli ylimääräisen korvausilmanlähteen järjestämistä takkaa varten, yksinkertasimmillaan jonkinlaisella seinään sijoitettavana räppänänä, tai sitten takkaan suoraan tulevana putkena. Jälkimmäinen luonnollisesti riippuu valittavasta takkamallista, joten täytyy vielä selvitellä tätä asiaa takkavalmistajilta, kunhan saadaan keskustelut heidän kanssaan liikkeelle.

Ja täytyypä tähän loppuun laittaa vielä linkki Talo Värjölään, jossa hyvä juttu tiiviin talon aiheuttamista ongelmista takan suhteen: http://tvarjola.blogspot.fi/2011/02/tiivis-talo-ilmanvaihto-ja-takka.html

11 kommenttia:

  1. Jos ette ole vielä lyöneet lukkoon IV-konetta, niin esim. meillä on laiteessa erillinen takkakytkin, jota painamalla taloon muodostuu ylipaine vartin ajaksi. Ehtii hyvin saada takan syttymään ja hornin vetämään, jolloin normaali alipaine ei vedä savuja sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IV-koneeksi tulee todennäköisesti Enervent Pelican eco EDE, jossa pitäisi olla takkatoiminto. Hieman kuitenkin epäilen, josko tuolla yksinään saa ylipainetta aikaan silloin, kun liesituuletin on päällä. Pelikaani maksimissaan imee -180 l/s, mikä on samaa luokkaa kuin E220-huippuimurin ottama ilmamäärä -150 l/s. Mutta varmasti hyödyllinen toiminto silloin, kun huippuimuri ei ole päällä, ja tietysti auttaa asiaa omalta osaltaan myös silloin, kun imuri on päällä. Mutta varmaan muutakin apua tarvitaan jos takkaa sytytetään/käytetään samalla kun kokataan.

      Poista
  2. Laita takalle oma korvausilma suoraan ja takkaan 125-160mm ja tiiviit luukut. Räppänä seinässä ei riitä jos talo on tiivis. Itsellä 2010 valmistuneessa talossa juuri tuollainen 125mm reikä takan vieressä ja liesituuletin pienimmälle niin tulee melkoinen savutus. Ikkuna auki tilanne on vähän niin ja näin. Melkein terassinovi saa olla auki ettei savut tule sisälle. Liesituuletin imee muistaakseni 750 litraa minuutissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset erittäin hyödyllsestä kommentista. Täytynee sitten ottaa sellainen takkamalli, jossa korvausilma on mahdollista ottaa ainakin osittain putkea pitkin ulkoa. Ikkunoiden ja ovien availu takkaa sytyttäessä kuulostaa hieman hankalalta ratkaisulta.

      Poista
  3. Taitaa jäädä vain haaveeksi meillä tämä kattomallinen liesituuletin. Huippari löytyy, mutta putki on vain 125mm :(

    VastaaPoista
  4. Pakko ottaa tähän vielä kantaa. Meillä on Savon kattoon asennettava liesikupu Vilpen huipparilla. Liekkarin kohdalla huonekorkeus on n. 6m ja se on toteutettu 125mm putkella. Hyvin on toiminut meillä, imee riittävästi eikä ole toisaalta myöskään missään vaiheessa vetänyt savuja sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, on varmaan turbulenssit osuneet hyvin kohdilleen, sen verran tässä kuitenkin poiketaan valmistajan spekseistä. Mutta hyvä juttu että toimii.

      Poista
  5. Onko jo käyttökokemuksia? Miten imee käryjä? Onko teillä avokeittiö tai korkeaa tilaa lähellä esim. ruokailutilassa tai olohuoneessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei lopulta tullut Savon tuuletinta vaan kattomallinen valkoinen tuuletin Faberilta ja siihen on yhdistettynä Vilpen huippuimuri. Meillä on avokeittiö ja muutaman metrin päässä keittiöstä alkaa korkea tila, eli kahden kerroksen korkuinen olohuone. Hajuhaittoja ei kuitenkaan ole ja kaikki toimii niinkuin pitääkin.

      Poista
    2. Hei,
      voisitko antaa tarkempaa mallitietoa liesituuletin/huippuimuri-kombostanne?

      Poista
  6. Teillä aikamoinen setuppi. Kiitos paljon vinkeistä kirjoittajalle ja kommentoijille. Takka tuo meilläkin oman haasteensa talon ilmanvaihtoon.

    VastaaPoista