maanantai 11. maaliskuuta 2013

Amme vai ei?

Ja mitä muuta pikkukivaa voisi haluta? Yleisesti olemme olleet aika yksimielisiä eri ratkaisuista mutta ammeesta on tullut meidän perheen ensimmäinen leikkimielinen kädenvääntö. Voitte ehkä arvata kumpi meistä on sen kannalla? Tai ei Tommikaan sitä oikestaan vastusta, pitää vaan turhana ja pelkää että se jää vähäiselle käytölle kuten hierova ja poreileva jalkakylpylaitteeni :). Fakta on kuitenkin se että se ammekin maksaa. Itse amme on varmaankin 1-2 tuhatta, neliöt sen alle muutaman tuhatta enemmän ja työt vielä päälle jotain. Plus tietysti hurjasti kasvanut vedenkulutus, amme ei taida olla mikään varsinainen ekoteko. Tommi ajattelee ettei sille olisi käyttöä kuitenkaan, minä taas haaveilen Emilin hieman kasvettua pääseväni raskaan työpäivän jälkeen rauhassa lämpimään kylpyyn hyvän kirjan kanssa.

Tällä hetkellä mietinnän alla on voisiko kylpyhuoneen toisen suihkun korvata ammeella? Tai siis tarvitaanko usein kahta suihkua kerralla? Kylpyhuone tuntuisi jotenkin ylimitoitetulta meidän tarpeisiin jos siellä olisi sekä kaksi suihkua että amme, koko perheelle siis pesupaikat samanaikaisesti.

Jos meille tulisi amme se saattaisi olla tämä Westerbergin Deep1800.
Kuva www.westerbergs.com
Tai sitten rakenteisiin upotettu ja ulkoa laatoitettu malli, siis tähän tyyliin mutta ilman poreita.
Kuva www.westerbergs.com
Poreammetta kumpikaan meistä ei halua, sen huolto tuntuu ajatuksena liian vaivalloiselta. Joka tapauksessa ammeen tulisi olla tarpeeksi pitkä meille pitkille ihmisille, ja ennenkaikkea tarpeeksi syvä ettei olkapäitä palele kylpiessä tai polvet nouse pintaan.

Tavallaan amme on yksi niistä arjen pienistä luksuksista joita omaan taloonsa voi halutessaan suunnitella. Blogeja lukiessa tulee mieleen aika monia muitakin pieniä ja isompia asioita, joita ei ennen lukemista tiennyt haluavansa mutta lukemisen jälkeen tuntuu ettei talo voi olla hyvä ilman niitä. Usein pienen mietintätauon ja tuon harkitsevaisemman puolison kanssa vietetyn juttutuokion jälkeen juuri muodostuneet uudet tarpeet katoavat ja huomaan että vaikka ne ovat jollekin toiselle perheelle oikeita valintoja emme me niitä tarvitse tai edes halua. Mutta välillä jotain myös jää listalle, ja niistä kaikista kiitos muille bloggaajille. Tässä suunnitteluvaiheessa toisten ratkaisujen selaaminen auttaa huomattavasti selkeyttämään omia ajatuksia, kunhan vain muistaa pitää pään kylmänä (tai miehen lähistöllä).

3 kommenttia:

  1. Meikin soudimme ja huopasimme ammeen kanssa. Lopulta niitä tuli kaksi... Olen asunut parissa talossa, jossa oli amme ja kyllä kylpeminen on todella rentouttavaa. Ajattelimme myös, että lapset viihtyvät ammeessa meidän saunoessamme (saunasta näkee suoraan ammeeseen). Alakerran kylpyhuoneeseen tuli juurikin tuo Westerbergin Deep1800. Saa nähdä kuinka paljon tulevat käyttöön, mutta uskon että tulevat.

    VastaaPoista
  2. Hei! Meille amme tuli edelliseen kotiin kahdelle aikuiselle (kun lapsia ei vielä ollut) luksusnautinnoksi, mutta parille käyttökerralehan se jäi. Kunnes sitten lapset olivatkin yhtäkkiä siinä iässä, että riemuitsivat varmaan joka toinen ilta ammeessa :-) Nauttivat todella vesileikeistä, ja nyt väliaikaiskodissa se onkin yksi jutuista jota oikeasti kaivataan. Siinä saa äiti rauhassa saunoa ja suihkutella, kunhan vaan sen verran katsoo että koko ajan on lasten päät veden pinnalla. Eli ihan tällä perusteella - suosittelen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos mielipiteistä ja kokemuksista molemmille! Kyllä mekin taidamme olla taipumassa ammeen kannalle, joskin toinen suihku saa kylpyhuoneesta varmaankin siinä samalla lähteä.

    VastaaPoista