perjantai 5. joulukuuta 2014

Raksasiivous - miten se meillä hoituu

Monet "meillä" käyneet, amatööristä ammattilaiseen, ovat sanoneet että meillä on poikkeuksellisen siisti raksa. Itse emme ole kovin montaa raksaa kiertäneet vertailemassa. Miten meillä sitten sitten siivous hoituu? No koko ajan siinä sivussa. Siivoushommat ovat pitkin projektia muuttuneet mutta kaksi on pysynyt aika vakiona, siivouspäivä viikonloppuna ja jätteiden kuljetus peräkärryllä. Välillä tuntuu että raksalla on siistimpää kuin kotona :)

Jätteiden poiskuljetus on pyörinyt pääosin Tommin ja kuomullisen peräkärryn voimin. Runkovaiheessa lasti kulki kerran tai kaksi viikossa ja nyt sisätöitä tehdessä vähän harvemmin. Tarkalla lajittelulla ja sopivalla kärryn lastauksella hintakaan ei ole paha. Tähän mennessä jätemaksuihin on mennyt 619 euroa ja siihen toki vielä bensat päälle. Aikaa purkamisineen kuluu vajaa tunti käyntiä kohden. Jätteiden keräyksessä meillä on jätesäkkien lisäksi käytetty muutamaa kestosäkkiä erityisesti styroksien ja muovien keräämiseen, ja isot tai painavat menevät sellaisenaan peräkärryyn.

Miten roskat sitten ovat päätyneet säkkeihin ja kärryyn? Ahkeralla siivouksella ja pitämällä roskista aina lähettyvillä. Perustuksista lähtien me olemme siivonneet raksalla joka viikko. Aluksi se oli pääosin raksamiesten tupakantumppeja, minulla oli joku päähän-pinttymä etten halua niiden jäävän meidän talokuoppaan reunatäyttöjen jälkeen, vaikka kukapa niitä sieltä muutaman metrin syvyydestä näkisi! Alussa tuli tietysti myös harkkolavojen muovikääreitä ja hajonneita harkon palasia, sekä työmiesten eväskääreitä ja muuta mitä kädestä sattui tippumaan. Joka viikonloppu tyhjensimme raksan kaikesta ylimääräisestä ja käytimme häikäilemättömästi lapsityövoimaa hyväksi. Voitte varmaankin kuvitella kolmevuotiaan innostuksen kun maasta läytyy roska, jonka saa viedä roskikseen ja tehdä siten jotain oikeita töitä raksalla. Kuljimme usein pitkin pihaa muutama säkki ja ämpäri käsissä jolloin roskat sai heti lajiteltua ja oikeaa roskista arvaillessa homma pysyi myös lapselle mielekkäänä.

Nyt siivous on siirtynyt yhä suuremmissa määrin seinien sisäpuolelle ja viikottaiseen rutiiniin kuuluu myös koko talon imurointi. Betonipölyä riittää loputtomasti. Samalla ennen imurointia tulee poimittua lattialle eksyneet roskat ja kuljeteltua työkalut ja tavarat omille paikoilleen. Raksaimuriin kannattaa panostaa ainakin jonkin verran. Meillä imurina palvelee Nilfisk Alto Aero 26, joka on varsin kohtuullisesta hinnastaan huolimatta palvellut uskollisesti ja tehokkaasti. Kiinnityskohtia on paikkailtu ja kerran letkua on lyhennetty sen jäätyä vähän liian lähelle halogeenilamppua, mutta lyhyestä letkusta huolimatta pölyt lähtevät tehokkaasti.

Jokaisessa kerroksessa meillä on myös useita roskiksia jatkuvasti käsillä. Roskiksina toimivat jätesäkkien ja kestosäkkien lisäksi tyhjät pahvilaatikot, joihin on helppo heittää roskat sisään kauempaakin. Kummasti roskat jopa tuntuvat päätyvän roskiksiin myös raksalla hääräävien ammattilaisten toimesta kun roskiksia on tarjolla paljon ja joka puolella.

Meillä ei ole tontilla ylimääräistä tilaa joten senkin puolesta roskat on ollut pakko viedä pois tieltä. Paitsi että minua häiritsee yleinen sekaisuus enkä löydä mitään sekamelskan keskeltä, on meillä raksan siivouksessa ollut motiivina myös turvallisuus. Kompastumisten ja liukastumisten todennäköisyys pienenee turhan tavaran ollessa poissa. Kaatuessa tai harhaan astuessa ei naula mene ihosta läpi jos niitä ei maassa ole. Myös lapsen on voinut päästää vapaammin kulkemaan kun ylimääräiset vaaran paikat on poistettu ja näkyvyys on hyvä. Ja onhan kaikkien mukavampi tehdä työnsä siistillä raksalla :)
Omat rakennusprojektit menossa :)

11 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! Sinänsä ajankohtaista, että juuri tänään kävimme siivoamassa pihan lumen tuloa ajatellen. Ihan emme ole päässeet tuohon teidän rytmiin jätteen kaatopaikalle viemisen suhteen, nostan kyllä teille hattua!

    Itseänikin häiritsi ja häiritsee tupakantumpit, jotka olen kiltisti siivouskäynneillä keräillyt pois, vaikkeivät ne tosiaan siellä massan alla mihinkään vaikuttaisi :) Sen sijaan meidän kolmevuotiasta on ollut aika vaikea motivoida raksasiivoukseen, huoh. Onneksi timpurimme ovat varsin siistiä laatua ja kerran viikossa sisäsiivousrysäys on riittänyt.

    Hyviä raksan jatkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pihan siivous ennen lunta onkin hyvä pontti! Meillä taitaa onneksi lähes kaikki olla tällä hetkellä katosten alla mutta sehän olisikin mukavaa tarpoa lumessa ja kompastella piilossa oleviin roskiin...

      Meillä kolmevuotiaan motivointiin on auttanut oma ämpäri ja kierrätys, eli saa itse miettiä mihin roskikseen mikäkin roska kuuluu. Lisäksi käteen samanlaiset työhanskat kuin aikuisillakin :)

      Poista
  2. Helpottaisi kummasti jos kaatopaikka olisi lauantaisin auki tai arkisin edes joskus pitempään kuin klo 18 asti. Emme pääse viemään roskia kovinkaan usein, siksi tontille ehtii kertyä paljon roskaa. Onneksi on tilaa säilytellä, yli 1000m2 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi auki arkisin klo 21 asti, muuten kävisikin kuljetus vaikeaksi.

      Poista
  3. Näinhän tuo on. Meillä on paikat pidetty myös siistinä, ja on oikeasti mukavaa kun lasten kanssa tulee käymään ja kaikki ylimääräiset puunpalaset jossa niitä nauloja saattaisi olla pystyssä on kerätty pois. Myös urakkamiehemme ovat kiitelleet kuinka mukavaa on tulla töihin kun on siistiä :)
    Meillä on isoja saaveja ympäri taloa joissa on roskasäkit , joten niihin on helppo heittää roskat kuljeksimasta pois. Lajittelemme puutavaran, muovit, kipsilevyt ja loput menevät sekaroskikseen eli ulkona olevalle jätelavalle. Lavaa ei ole vielä kertaakaan tarvinnut viedä raksan aikana ja ollaan tosi hyvin saatu hyötykäytettyä esim. ylijäänyt puutavara esim. tilapäisiin kaiteisiin ja terassiin. Timpurimme ovat myös varsin siistiä porukkaa ja siistivät ajoin myös omat sotkunsa pois. Mutta tuota imurointia täälläkin riittää ja tulee riittämään vastaisuudessakin kun aloitellaan sisäseinien tasoituksia..
    Kyllä siisti raksa on mukava ja miellyttävä asia sekä turvallisempi varsinkin lasten kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei pihalla olisi ollut tilaa lavalle, jos on niin sehän toimii myös hyvin.

      Sisäseinien tasoitukset tosiaan olivat aika pölyistä puuhaa, mutta meillä ainakin se pöly oli raskaampaa kuin betonipöly eikä lennellyt ja levinnyt ihan yhtä pahasti. Valkoisen pintatasoitteen pöly tosin värjäsi mennessään kaiken mihin osui :)

      Poista
  4. Jes, tästä postauksesta tykkään ja kovasti! :D Minulle on meinaan tullu raksan siistinä pidosta lähes päähän pinttymä ja kirjoittelin samasta aiheesta tuossa taannoin.

    Olemme toimineet samalla mallilla kuin te eli roudanneet peräkärryllä tavaraa sorttiasemalle lähes viikottain. Meidänkin tontti on postimerkkikokoa, joten ei siinä hirveää roskavuorta edes pystyisi säilyttämään. On kyllä tosi kiva kuulla, kuinka kaikki raksalla käyvät kehuvat siisteyttä! Ja sitten toisaalta, kun ohiajellessa näkee muiden raksoja, joissa tavarat/roskat on levitetty myös naapurin tontille - ja naapurin naapurin tontille :P On siinä aikanaan kova homma siivota kaikki pois!

    VastaaPoista
  5. Hyvijä vinkkejä lukemassa tulevalle raksaprojektille :) Ja muutenkin kuikuilemassa kuulumisia ;)

    VastaaPoista
  6. Hei,
    Keräilen linkkikokoelmaa raksablogeista
    http://koti7.blogspot.fi/p/suomalaisia-rakennusblogeja.html sivulle. Ajatuksena olisi että sieltä löytyisivät vaikka kaikki raksablogit, uudet ja vanhat. Kiva jos ehdit käydä linkittämässä oman blogisi listaan ja saa myös tuota sivua mainostaa että saadaan siitää mahdollisen "kattava".

    Mukava alkavaa vuotta,
    Karolina

    VastaaPoista
  7. Kuulosti ja näytti tutulta. Me myös siivottiin koko ajan tai itse asiassa minä kun mies teki ns. varsinaisia töitä raksalla. En edes käsitä miten muuten voi tehdäkään kun tuntui että parissa päivässä raksalla saattoi olla ihan kaaos kun roskaa tuli välillä niin paljon. Ja lapset leikkivät vilteillä ja teltassa ;-). Tsemppiä teille loppurutistukseen!
    Sari

    VastaaPoista
  8. Voi että, tuon betonipölyn muistan minäkin aikoinaan. Meillä oli oma pieni lava-auto jolla kuskattiin tavaraa pois siivousaikana. Jos koskaan alamme urakkaan uudelleen, varmasti vaihtolava tulee. Tämä on kyllä kiva blogi, saa hyvin ideoita. Kiitos Sari!
    Terveisin, Hanna

    VastaaPoista