sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Vertikaali vertailee: maalämpötoimittajan valinta


Kotimme lämmitykseen lähdimme hakemaan kokonaisuutta, jossa samassa paketissa tulisivat lämpökaivo, lämpöpumppu, sekä lattialämmitys asennuksineen. Lattialämmityksen olisi kai voinut ottaa erikseenkin, mutta tähän emme halunneet lähteä, sillä lämpöurakoiden rajapintoihin tuntuu liittyvän monenmoisia epäselvyyksiä. Säästöpontentiaalinkin kanssa on vähän niin ja näin, sillä lattialämmityksen kustannus on vain viidennes koko lämmitysjärjestelmän hinnasta.

Lämpöpumpun mitoitukseen haimme ennenkaikkea järkiratkaisua, eli sopivaa kompromissia investointikustannuksen ja sähkölaskun välillä. Emme halunneet mitoittaa pumppua täysteholle, sillä ainakaan näkyvissä olevilla sähkön hinnoilla ei tuollainen investointi tulisi ikinä maksetuksi takaisin.

Ehkäpä suurin kysymysmerkki laitteistopuolella oli lämminvesivaraajan koko. Yleensähän pumpuissa on vajaan parinsadan litran integroitu varaaja, joka riittää mainiosti kolmen-neljän hengen talouksiin. Vai riittääkö? Jos oletetaan, että 10 minuutin suihku kuluttaa lämmintä vettä noin 70-80 litraa ja talossa on kaksi suihkua, ei ehkä ole aivan poissuljettua, että nelihenkisen perheen viimeistä aamusuihkuttelijaa alkaa paleltaa. Oma lukunsa muodostavat 45 minuutin nautintosuihkuja harrastavat teinit, mutta näihin pirulaisiinhan ei mikään järjellinen mitoitus muutenkaan pure. Ehkäpä suurin motiivi ekstravaraajan hankkimiselle on kuitenkin amme, joka haukkaisee melkein integroidun varaajan verran lämmintä vettä. Toki pumppu tekee lämmintä vettä jatkuvasti lisää, mutta ainakin omien laskelmiemme mukaan lämpimän veden loppuminen kesken kylpy-sauna-suihku-sessiota saattaa olla ihan todellinen ongelma. Koska veden riittävyyden pohtiminen suihkussa tuntuu äärimmäisen nuivalta (joskin ekologiselta) ajatukselta, päädyimme pitkällisen soutamisen ja huopaamisen jälkeen ottamaan ekstravaraajan.

Toinen asia joka pisti pakkaa sekaisin, oli jäähdytys. Meillehän tulee korkea olkkari, jossa on isot ikkunat lounaaseen päin. Jäähdytykselle saattaa siis hyvinkin olla tarvetta, auringonsuojaikkunoista huolimatta. Maalämpöön tuleva jäähdytys on sinänsä hyvin fiksu ja suhteellisen ekologinenkin ratkaisu, jossa keruupiirissä kiertävästä aineesta saadaan puhallinkonvektorin avulla siirrettyä kylmää ilmaa huoneilmaan. Konvektoreiden osalta perusratkaisuja on oikeastaan kaksi. Ensimmäinen on normaali ilmalämpöpumpun kaltainen seinään pultattava laite, ja toinen kattoon upotettava malli. Jälkimmäinen ei meille käy, sillä yläkerran alakatossa ei tilaa juuri ole, emmekä tahdo lähteä kikkailemaan höyrynsulun kanssa. Ensimmäinen vaihtoehto on periaatteessa ok, mutta pirun ruma. Niinpä lähdimme hakemaan ratkaisua, jossa laitteen saisi upotettua yläkerran vessan yläpuolelle alaslaskuun.

Tällaisilla spekseillä lähdimme siis kilpailuttamaan maalämpötoimittajia. Homman teki helpoksi se, että saimme hevosmiesten tietotoimistosta erittäin kattavaa tiedustelutietoa maalämpötoimittajien kilpailukyvystä (kiitos vielä kerran!), minkä ansiosta päädyimme kilpailuttamaan vain kaikkein lupaavimmat ehdokkaat. Mukaan tarjouspyyntökierrokselle pääsivät Kodikaslämpö, Diileri, sekä Tom Allen.

Kodikaslämmön myyntityö oli hyvin suoraviivaista. Saimme tarjouksen, ja noin kuukauden kuluttua kyseltiin, tuleeko kaupat. Tarjous oli hieman kalliimpi kuin muiden, mutta tämä luultavasti johtui pykälää tehokkaammasta pumpusta ja syvemmästä porakaivosta. Veikkaan, että pienemmällä pumpulla oltaisiin oltu samoissa kahden muun kanssa. Puhallinkonvektoriksi Kodikaslämpö tarjosi seinään asennettavaa, ei-upotettavaa, mallia.


Diileristä jäi kuva, että kauppa käy ja asiakkaita riittää. Liekö tämä sitten syynä, mutta emme missään vaiheessa aistineet kovin suurta halua saada juuri meitä asiakkaaksi. Tarjouksessa ei sinänsä ollut mitään vikaa, ja pystyivät tarjoamaan seinään upotettavaa konvektoria.

Tom Allenin myyntityötä voisi luonnehtia rennon aktiiviseksi. Asioille esitettiin vaihtoehtoisia ratkaisuja, mutta mitään ei tuputettu. Kaiken kaikkiaan asiakaspalvelu oli sellaista, jota sen toivoisi rakennusalalla muutenkin olevan. Mutta kun ei ole. Tässä siis ilmainen vinkki alalla toimiville: Panostakaa asiakaspalveluun. Ei maksa juuri mitään, mutta useimmat tykkää. Toinen asia, jossa Allen löi kovimmat kortit pöytään oli maakylmä. Asiaa hieman pähkäiltyään Allen ei tyytynyt vain tarjoamaan IV-suunnitelmien mukaista ratkaisua, vaan kehitti myös vaihtoehtoisen (parannetun) suunnitelman, jossa ison makkarin viilennys hoidettaisiin kahdella ekstrakanavalla. Kyllähän tällainen oma-aloitteisuus mieltä lämmittää, ei siitä mihinkään pääse.

Maalämpötoimittajan valinta oli siinä (positiivisessa) mielessä hankala juttu, että tarjoukset olivat hyvin samankaltaisia niin hinnaltaan kuin toimitussisällöltäänkin. Pelin ratkaisikin lopulta palvelun laatu, jossa Tom Allen oli kilpakumppaneitaan selkeästi edellä.

P.S. Kuten tarkkasilmäisimmät ovat ehkä havainneet, olemme päättäneet aloittaa blogiyhteistyön Tom Allenin kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö jatkossa kirjoittaisi heidän toiminnastaan samalla kriittisyydellä kuin kenestä tahansa urakoitsijasta tai materiaalitoimittajasta. Jos nyt siis asia jotakuta sattuisi vaivaamaan. Hieman lisätietoa blogiyhteistyön luonteesta löytyy sivulta

http://villavertikaali.blogspot.fi/p/blogiyhteistyo.html

7 kommenttia:

  1. Meillä parhaana tarjouksena pitämäni vastaus tuli Laroc Energia Centeristä:
    http://www.energiacenter.fi/

    Tosin lähin maalämpöpumppujen myyjä ja tarjouskisassa hyvänä kakkosena on vain 50 metrin päässä tontiltani (LVI-Trio), joten jotenkin sääli, jos joutuisin pienen hintaeron takia kauempaa laitteet tilaamaan.

    Meille tulee 2-henkilön poreamme, joka täyttyessään vaatii lämmintä vettä aika paljon, joten sen pohjalta varaaja meillä on suuruusluokkaa 500-800 litraa. Ei olla vielä hankittu. Maalämmön asentaminenkin jätetään asumisajalle, jolloin kolikon kääntöpuolella se, että maata joutuu kaivamaan vielä jälkeen päin, mutta ajoittamalla hankkeen sopivasti vuoden vaihteeseen, niin tähän hankkeeseen ehkä voisi saada jopa 2 vuoden kotitalousvähennykset? Siis arvoltaan noin 9 tonnia verosäästöjä, joka omasta mielestäni on aika paljon vähän alle 20 tonnin maalämpöpaketista (hinta porareiällä ja pumpulla, lattialämmitys ja viilennyt eivät ole näissä hinnoissa mukana).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen idea! Onkos tosiaan niin, että kotitalousvähennyksen saa heti talon valmistuttua (tai siis loppukatselmuksen jälkeen), eikä siinä ole mitään karenssia? Jonkinlainen väliaikainen sähkölämmitysvehje varmaan tarvitaan, mikä sitten hieman syö saavutettua kustannussäästöä, kuten myös pihan aukikaivaminen?

      Aloin jo miettimään, saisiko autokatoksen keploteltua vähennykseen, mutta eihän se tietysti onnistu, kun katos on lupakuvissa. Olisi varmaan pitänyt jättää piirtämättä :-)

      Poista
  2. Ihan jännitti lähteä lukemaan tätä postausta, koska lämmitysasia on meilläkin ollut jo esillä ja ollaan samaisen Tom Allenin kanssa jutusteltu yksillä messuilla. Saatiin ko. firmasta suositus arkkitehtimme kautta ja on erittäin mukava huomata, että suosituksia tulee muualtakin.

    Meillä on tässä nykyisessä talossa pumppu ja erillinen 700 litran varaaja. Syy noin isoon varaajaan on poreammeessa, jota ei juurikaan ole tullut käytettyä. Seuraavaan taloon otetaankin suosiolla pienempi vesivaraaja, koska amme on todettu turhakkeeksi. Jostain siis on luvassa säästöäkin, jes!! :D

    Toivotaan, että Allenin Tomppa hoitaa homman ja mielellään lueskelen kokemuksia jatkossa!

    - j

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 700 litran varaaja kuulostaa kyllä huimalta! Sillähän täyttäisi jo muutaman tavallisen ammeen täyteen kuumaa, eikä kukaan kai 60 asteisessa vedessä kylve? Teillä taitaa olla iso poreamme?

      Tommi pelkää että meilläkin amme jää vähälle käytölle mutta minä ja lapsi pidämme kyllä ammeen poissa pölyistä :)

      Poista
    2. Amme on iso, ihan liian iso. Sen täyttö kestää niin kauan, ettei sitä senkään takia ole tullut käytettyä kovin montaa kertaa. Vedenpinta pitää saada tietylle tasolle ennenkuin poreammeen toiminnot edes suostuvat käynnistymään. Lisäksi me hankittiin hetken mielijohteesta ulkoporeamme, joka on osoittautunut paljon kivemmaksi ja siinä on siis vesi aina valmiina ja lämpimänä - senkun pulahtaa poreisiin :D

      Poista
  3. Meille tuli Lämpöässän Vm-malli, jossa 480 litran varaaja. Kaikki lämpiää maalämmöllä. Erillinen varaajahan pitää ainakin ylläpitolämmön suorasähköllä. Samalta toimittajalta tuli pumppu, poraus, lattialämmitys ja viilennyskonvektori. Vm-mallissa konvektorille ja aurinkopaneeleille yhteet valmiina. Aurinkokeräimiä en saanut kannattamaan millään laskukaavalla. Lämpöässä oli hyvin kilpailukykyinen muihin tarjouksiin nähden ja "kaupanpäälle" täystehoinen.

    VastaaPoista
  4. Perässä tullaan, tässäkin asiassa :) Tänään päätettiin ottaa maalämpökokonaisuus Allenin Tompalta siis :D

    VastaaPoista