lauantai 29. kesäkuuta 2013

Lomille lompsis

Teimme viime viikolla sopimukset LVI- sekä rakennesuunnittelusta, joten talomme suunnittelutiimi alkaa pikkuhiljaa olla koossa. Vastaava mestarikin on nyt valittu ja vanhan kesämökin purku järjestetty elokuulle. Henkilövalintoja voi halutessaan ihmetellä yhteistyökumppanit-sivulla. Tarkoituksena on julkaista loppuyhteenveto jokaisesta työsuorituksesta, koska ainakin me olemme kokeneet tällaisen informaation  varsin hyödylliseksi.  Toivottavasti tiedossa on pelkkiä ruusuja!

Rakennuslupaa anomme joskus elokuun aikana, mutta sitä ennen pitäisi vielä valita seinämateriaali, talon värit, sekä muutamia pienempiä juttuja. Ensimmäisen kerroksen pohjaratkaisukin on vielä enemmän tai vähemmän auki, vaihtoehtoina:




Molemmissa ratkaisuissa on hyvät ja huonot puolensa, joten kaipaisimme teiltä, rakkaat lukijat, mielipiteitä päätöksen tueksi. Itse aioimme sulatella asiaa rauhassa loman aikana, mutta viimeistään elokuun alussa tämäkin asia pitäisi päättää rakennusluvan jättöä varten.

Huomenna karistamme kuitenkin raksajutut viikoksi taakse ja suuntaamme Alpeille kiipeilemään. Hieman yllättäen sää näyttää erinomaiselta:



Aurinkoista kesää kaikille!

7 kommenttia:

  1. Omaa silmää miellyttää vaihtoehto 2, siinäkin tosin miettisin terassin oven siirtämistä enemmän linjaan pääsisäänkäynnin kanssa, niin että ruokapöytä mahtuisi terassin ovien ja keittiön väliin. Näin myöskään ei sisäänkäynnistä tultaessa näkymä törmäisi siinä nyt olevaan tolppaan.

    Ei muuta kuin kalusteet paikalleen kuviin ja kokeilemaan.

    VastaaPoista
  2. Vaihtoehto 2 näyttää minustakin paremmalta.

    Vaihtoehdossa 1 kodinhoitohuone on vähän turhan kaukana ulko-ovesta ja vielä parhaimpaan suuntaan eli se vie turhaan tilaa OH/RT/K tiloilta. Siinä kylläkin WC on paremmassa paikassa.

    Vaihtoehdossa 2 WC on vähän ikävästi keittiön vieressä. Teillä on Ojalan Risto LVI-suunnittelijana, joten hän varmaan ehdottaa ÄVK:ta (=äänenvaimennuskarmi) siihen, kannattaa ehdottomasti laittaa sellainen. Tässä vaihtoehdossa saa myös kurapisteen hyvin kodinhoitohuoneeseen piiloon. Olohuone on paremmassa paikassa mutta onko takka liian nurkassa... Itse ehkä vaihtaisin takan tilan jakajaksi RT:n ja OH:n väliin (takkaluukut molemmille puolille). Tai kaventaisin olohuoneen ikkunoita ja sijoittaisin takan terassin vastaiselle seinälle (kolmeen suuntaan aukeava luukku).

    Keittiö on hieman hankalan mallinen koska siihen tulee useita kulmakaappeja. Meille tulee L-keittiö yhdellä kulmakaapilla. Jos meillä olisi ollut tilaa enemmän, niin keittiöstä olisi tullut II-keittiö (eli kaksi I:tä) eikä mitään kulmakaappeja olisi tarvittu.

    VastaaPoista
  3. Mun suosikki on kanssa tuo vaihtoehto 2. Siinä toiminnot jakautuvat jotenkin järkevämmin ja tulee kaikki alueet käyttöön. Näyttää myös siltä, että 2.vaihtoehto on helpompi sisustaa. Tuo Henrin idea siirtää pariovia olkkariin päin kuulosti kanssa tosi hyvälle, jos se vain on mahdollista. Tuolla takkaseinällä on aika luonnollinen paikka telkkarille, joten takan paikkaa voisi ehkä kanssa miettiä tuossa 2.vaihtoehdossa, mutta mä ehkä sijottaisin sen tuohon KHHn seinälle enkä tilanjakajaksi, koska siitä tulisi aika hallitseva ja yhtänäinen tila keittiöstä olkkariin katkeaisi. Tosin, se voi olla toisille mieleinenkin idea.

    VastaaPoista
  4. Tuo 2. vaihtoehto näyttäisi toimivammalta, vähemmän mutkia kulkureiteillä eikä takka olisi kylmälaitteiden vieressä.-äiti

    VastaaPoista
  5. 2 miellyttää enemmän minuakin. Siinä on avarampi vaikutelma, ja olohuone on ehkä hieman helpompi kalustaa 2-vaihtoehdossa. Olen Liisan kanssa samoilla linjoilla takan siirtämisestä myös.

    VastaaPoista
  6. Hei! Olette ratkaisunne tehneet varmaan jo ajat sitten, mutta tuli vielä mieleeni sellainen skenaario, että jos keittiön antaisi olla paikallaan kuten kuvassa 1, mutta sijoittaisi kalusteet ikäänkuin khh-kalusteet kuvassa 2 - I-muotoon ilman väliseiniä? Tai pitkälle ulkoseinälle + suuri saareke? Keittiössä puuhastellessa näkisi upeasti ulos isoista ikkunoista. Khh voisi olla paikallaan (kuva 1). Takka sopisi upeasti ikkunaseinälle, vaikkapa ulko-ovea vastapäätä - näin sohvalta voisi katsella ulos, takkatulta sekä khh:n seinää vasten olevaa telkkaria? Tai jos tila kalustetaan ilman telkkaria, voisi sohva olla khh:n seinää vasten ja siitä näkisi koko aukeavan tilan, maisemat, keittiön, takan... :-)

    VastaaPoista
  7. Mä tykkään enemmän tuosta toisesta pohjasta. Vessan ja keittiön läheisyys on huonoin puoli. Kodinhoitohuoneen muoto on kakkosessa mun silmään parempi ja sijainti eteisestä kulkien hyvä. Riippuu toki mitä kaikkia toimintoja sinne lopulta tulee. Kakkosvaihtoehdosta keittiöstä on hyvä näkyvyys kaikkialle taloon, mikä on kiva juttu.

    VastaaPoista