sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Paljonko maksaa metri tonttitietä?

Ensimmäinen isompi etappi saatiin viime viikolla päätökseen, kun tonttitie saavutti lopullisen korkeusasemansa. No, lopullisen ja lopullisen, sillä pinta jätettiin raakamurskeelle työmaavaiheen ajaksi. 

Espoon talvivaara


















Mutta kyllä nyt kelpaa! Viimeiset pari kuukautta auto on jätetty kauemmas parkkiin, ja sitten hiippailtu mutapellon ja niljakkaiden kallioiden läpi omalle palstalle. Nyt autolla pääsee sivistyneesti suoraan palstan laitaan. Pitäisi varmaan viedä työpaikan siivoojalle jonkinmoinen lahja siitä hyvästä, että on joutunut kuuraamaan senttikaupalla savea toimiston lattialta.

73 m sitä itseään























Nyt kun tie on paketissa, on hyvä hetki ynnäillä kustannuksia. Tuliko halvaksi? No ei tullut. Kiinteistövälittäjä aikoinaan lupaili, että "kaivetaan putket sisään ja siihen murskeet päälle, missään tapauksessa ei voi maksaa enempää kuin 400€ / m". Helppo homma. Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että tämä arvio ei mennyt ihan nappiin.

Katsotaanpa hieman tarkemmin mitä tonttitie pitää sisällään. Ensinnäkin tarvitaan huomattava määrä erilaista kaivinkoneavusteista puuhastelua, kuten olemassaolevan kasvillisuuden raivaus, pintamaan kaivu, murskeen sekä louheen levitys, sekä yleisen katualueen kaivu tiejärjestelyineen. Lisäksi tarvitaan tien alle tulevien infraputkien (vesi, hulevesi, viemäri, sähkö, tele) asennukset. Nämä työvaiheet oli meillä leivottu urakkahintaan, mikä saattoi loppujen lopuksi olla ihan hyvä ratkaisu, sillä kaivinkonetyötä tuli louhintojen myötä huomattavasti arvioitua enemmän. 

Paljonko urakan osuus sitten oli kokonaispotista? Noh, melko tarkalleen 25 %, mikä kieltämättä tuli pienoisena yllärinä. Siis että oli niin vähän. Joku taisi tälläkin palstalla varoitella asiasta, mutta tyhmä kun on, niin kaikki pitää oppia kantapään kautta. Eri asia tietysti on, olisiko millään urakkamuodolla päästy merkittävästi pienempiin kokonaiskustannuksiin.

Merkittävä osuus "muista kustannuksista" selittyy massiivisella kanaalilouhinnalla. Alkuperäinen oletus oli, että kanaalia olisi tarvittu vain pieni pätkä tien päässä, mutta niin vain röörit jouduttiin rouhimaan kallion sisään käytännössä koko matkalta. Maksettavaa tästä spektaakkelista tuli 38 % kokonaispotista, sisältäen varsinaisten louhintojen lisäksi kaivinkonetyön, louheen poiskuljetukset, louhintakatselmukset tärinämittareineen, sekä mittaukset. 

Tätä tavaraa on mennyt





















Jäljelle jäävistä kustannuksista suurin osa muodostuu kiviaineksista, yhteensä noin 15 %. Tämäkin on hieman arvioitua enemmän, sillä oletuksena oli, että tie saataisiin täytettyä pääosin louheella. Mutta niin vain sitä mursketta tarvitaan pintakerroksen lisäksi putkien ympärille sekä louheen kiilaukseen. Murskeen hinta oli käsittääkseni ihan kilpailukykyinen.

Kiviainesten rinnalla samassa hintaluokassa painivat pintamaiden, risujen, ja kantojen poiskuljetukset, joista laskua tuli noin 12 % kokonaishinnasta. Maaperähän on suurelta osin melkoista mutapeltoa, joten tuplalipukkeilla mentiin suurelta osin. Onneksi säät suosivat, joten pelätyiltä 4x-lipukkeen vastaanottomaksuilta vältyttiin.

Mitäs vielä? LVI-tarvikkeet montun pohjalle ja sekalaista sälää, kuten KVV-valvonta. Yhteensä 10 %. Se täytyy vielä mainita, että loppulaskusta puuttuu lopullinen pinnoite, jonka hinta luonnollisesti määräytyy valittavan materiaalin mukaan. Kivituhka on halpaa mutta menee nopeasti ruvelle ja kulkeutuu lasten jaloissa joka puolelle kämppää. Asfaltti on kalliimpaa mutta säilyy pidempään siistin näköisenä eikä vaadi lanaamista tms.

Ja sitten se metrihinta. TA-DAA. Kutakuinkin 1000 €/m. Ilman louhintoja koko roskan olisi saanut hintaan 630 €/m ja edelleen ilman putkia 540 €/m. Nämä ovat tietysti hyvin suuntaa-antavia lukuja, koska louhimalla säästää hieman höttömaan poiskuskauksessa sekä tuontimurskeen määrässä. Lisäksi putkikanaali tekee kuutioissa yllättävän paljon. Jos maaperä on valmiiksi hyvin kantavaa (mutta ei kalliota) ja kanaalia ei tarvita, tien ehkä tekeekin tuohon välittäjän lupaamaan 400 € hintaan ja allekin. Melkoisesta vaihteluvälistä siis puhutaan, vaikka mikään ei varsinaisesti edes mennyt pieleen. En oikein tohdi ajatellakaan, mitä pieleen meneminen olisi seteleissä mitaten tarkoittanut... Jotain osviittaa saanee kilpailutuskierroksen kalleimmista tarjouksista, jotka hyvin todennäköisesti olisivat tarkoittaneet 1500 - 2000 euron metrihintaa.

Aika monia asioita on tullut maanrakennusbisneksen ihmeellisyyksistä opittua. Näistä ehkäpä hieman lisää ensi keväänä, kunhan myös talon pohja on valmis. Urakoitsijana toimivaan Tsaariin olemme kyllä tähän mennessä olleet oikein tyytyväisiä.

12 kommenttia:

  1. Ihanan kallista :) Meillä maatöiden osalta kustannukset ylittyivät 50%. Louhinnan kohdalla isoin yllätys tuli autotallin kohdalla, kun takaosassa kallionpinta oli 1,5 metriä ylempänä kuin etuosa. Ei mennyt ihan yksiin sen kanssa mitä oltiin aluksi luultu.

    VastaaPoista
  2. Miten on mahdollista että louhinta maksaa 270 euroa/m.

    Meille kanaalilouhinta maksoi n.55 euroa/m ja avolouhinta 28 euroa per kiintokuutio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanrakennusalalla kaikki on mahdollista ;-)

      Ongelmana tässä taitaa kuitenkin olla se, että tuo 55 e/m ei ole vertailukelpoinen lukeman 270 e/m kanssa. Tai sitten on, mutta olette saaneet kaikkien aikojen halvimmat kanaalilouhinnat. Tai sitten on, mutta meitä on kusetettu pahemman kerran.

      Meillä kanaalilouhintaa tuli yhteensä 294 m2/m3 (alle kuution louhinta maksaa kuution verran) ja avolouhintaa 65 m2/m3. Tien pituus 73 m. Kanaalin keskimääräiseksi poikkipinta-alaksi saadaan näin ollen about 4 m2. Toisin sanoen kanaalista tuli (kai?) kohtuullisen syvä ja kohtuulisen leveä. Leveä sen takia, että sinne mahtuu vesi+hulevesi+viemäri useammalle perheelle. Syvä LVI-teknisistä syistä.

      Otetaan sitten vaikka tuo teidän 28 e/kiintokuutio (avolouhinta) lähtökohdaksi. Käsittääkseni kanaalilouhinnan yksikköhinnat ovat pari kymppiä avolouhinnan yksikköhintoja korkeammat. Eli pelkästään kanaalilouhinnalle saadaan hinnaksi (28+20)e/m2/m3*294 m2/m3 =17 000e, mikä on 232 e/m. Tähän sitten päälle tarvittava kaivinkonetyö (tyypillisesti luokkaa 10 e/m3?), louheen poiskuljetus, katselmukset, mittaukset, ja avolouhinta 65 m3, niin ollaan 38 prosentin korvilla.

      Eli tässä saattaisi olla kyse siitä, että teidän kanaalinne oli huomattavasti sirompi? Poikkipinta-alasta kun puhutaan, niin molempien dimensioiden tuplaus rokottaa kukkaroa kertoimella 4.



      Poista
    2. En huomannut kirjoittaa että ne hinnat olivat verollisia meille.
      Ja konetyöt louhinnassa kuului hintaan. Ylimääräisen pois kuljetuksesta ja louheen lastauksesta maksoimme erikseen tuntihinnalla n.80 euroa/h verollisena.

      Avolouhintaa ei ollut kuin 80m3
      Kanaalilouhintaa oli n.25m, syvyydeltään 1,5m ja leveydeltään ehkä myös 1,5m jotta ne samat viemäri-, hule, ja vesijohto saatiin helposti asennettua.
      Kyllähän se osaksi murtui leveämmäksikin mutta maksullisia kuutioita oli ne suunnitellut. Ja tietenkin katselmukset olivat eri hintaan.

      Tuo teidän louhinnan hinta on minusta aivan käsittämättömän raju. Sen takia alunperin kirjoitinkin.

      Mutta zemppiä rakentamiseen!

      T:Friisinmäkiläiset!!

      Poista
  3. Kiitokset, eipä tämä tieprojektin lievä venyminen onneksi kovin merkittävää lovea budjettiin tehnyt, kun osakkaita oli useampi ;-)

    Mutta olette siis todellakin onnistuneet saamaan kanaalilouhinnat melko hämmentävään hintaan. Noista mainitsemistasi luvuista kun laskee, niin kanaalilouhinnan (56,25 m3) kuutiohinnaksi tulee 55€/2,25 m3 = 24€/m3, eli 4 euroa vähemmän kuin avolouhinnan hinta (!) Meidän muissakin tarjouksissa kanaali oli pari kymppiä avolouhintaa kalliimpaa, ja muistaakseni netistäkin löytyi samankaltaisia arvioita.

    VastaaPoista
  4. Hurjilta nämä metrihinnat kuitenkin kuulostavat. Tosin meillä (Vantaalla) saatiin kulumaan pelkkään 20m vesiputkeen 50 tonnia, ja sekään ei ollut Suomen kallein, Vantaan kallein saattoi ollakin. Helsingissä kallein vesiliittymä oli ollut päälle 100 tonnia.

    http://talo-rautio.talopaketti.fi/2012/11/17/vesiliittymasta-50-tonnin-lasku-suomen-ennatys/

    VastaaPoista
  5. Jep, turha tässä on kai selitellä, kun on kurat housussa :-) Edelleenkään en tosin ymmärrä tätä kanaalilouhinnan logiikkaa. Onko siis niin, että on olemassa urakoitsijoita, jotka tarjoavat kanaalia edulliseen metrihintaan (tyyliin 50 €/m) riippumatta minkälainen kanaali louhitaan? Villi arvaus on, että raja kulkee viimeistään Saimaan kanavan jatko-osassa ;-)

    Meidän kanaalin kustannusrakenne on varsin selkeä: Paikalla kävi ulkopuolinen mittamies mittaamassa kallion korot kanaalin kohdalta. Korot vietiin tietokoneelle ja niiden perusteella laskettiin louhittavat kuutiot. Kanaali mitoitettiin standardimitoituksen mukaan, ottaen huomioon LVI-suunnitelmat (kaivot, putkien korot). Eli riippumattomalta taholta saatiin kuutiomäärä X m3. Tämä kun sitten kerrottiin urakoitsijan kanssa sovitulla yksikköhinnalla Y €/m3, saatiin kanaalilouhinnan hinta. Sanotaan nyt sen verran, että Y ei ollut erityisen halpa (eihän meidän pitänyt kanaalia juurikaan edes louhia....) mutta ei nyt mitään uberiäkään, kun vertaa avolouhinnan yksikköhintoihin.

    Mutta joo, tämä yhteistiehän oli vasta alkuverryttelyä varsinaista koitosta, eli oman palstan maatöitä varten. Eipä siis muuta kuin uusia seikkailuita päin!

    VastaaPoista
  6. Jonkin aikaa jo tästä kirjoittelusta, mutta pakko kysyä! Meillä tien rakentaminen ajankohtaista ollaan juuri aloittamassa nyt jo päänvaivaa aiheuttaa suunnitelma. Maanrakentaja ei mitään suunnitelmaa tarvitse, mutta louhija toivoo että kallioon merkataan louhintasyvyyys, jota ei ilman suunnitelmaa voi tehdä.. Oliko teillä jonkinäistä suunnitelmaa tielle ja kuka sen teki? Kuinka toteutti louhinnat, mittasitteko louhittavan määrän etukäteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiehen liittyviä suunnitelmia oli varsinaisesti 2 kpl. Arkkitehti määritti tien linjauksen+korot ja KVV-suunnittelija piirsi tien alle tulevat putket ja röörit.

      Louhintoja varten mittafirma (Mittauspalvelu Tapio Saarenpää Oy) mittasi kallion korot, merkkasi louhittavat alueet, sekä teki laskutuksen perusteena toimivan massalaskelman. Eli paljonko tulee avolouhintaa, kanaalilouhintaa, yms yhteensä. Käsittääkseni kanaali mitoitettiin jonkun virallisen instanssin standardimitoituksen mukaan, mutta voipi olla, että pienemmälläkin olisi saattanut tulla toimeen.

      Poista
  7. Tuolta kyselee kiviaineksia tulee edullisesti http://www.kuljetushaapalehto.com/

    VastaaPoista
  8. Tuolta kyselee kiviaineksia tulee edullisesti http://www.kuljetushaapalehto.com/

    VastaaPoista
  9. Tuo oikea kustannusten laskeminen itseäni hieman jännittää, nyt kun tytär alkaa rakentamaan. Heillä on nyt mittauspalvelu tulossa seuraavaksi tontille. Varmasti tuo jos joutuu kovin räjäyttelemään, niin se tuo lisähintaa. Heillä ainakin ilmeisesti se tontti on kovin kallioinen. Kaikkien urakkatöiden hinnat on kuitenkin hyvä ehkä miettiä yläkanttiin.

    VastaaPoista