maanantai 29. huhtikuuta 2013

Maatyöt mielessä

Tässä luonnoksia ootellessa ovat ajatukset liikkuneet purkujuttujen lisäksi maatöissä. Meillä on useampikin naapuri ehkä teettämässä maatöitään samanlaisella aikataululla ja synergiaetuja olemme kovasti hakemassa, jos edes osan louheesta saisimme hyötykäyttöön kalliin poiskuljetuksen sijaan. Talo siis tulee käytännössä kokonaan avokalliolle, ehkä kymmenen senttiä pintamaata on kallion päällä paikoitellen. Talon alle tulee osakellari, jonka kokoa pyrimme optimoimaan louhinnan minimoimiseksi, mutta toisaalta ei siitä voi liian pientäkään tehdä ettei jää tilanpuute harmittamaan. Kalliit maatöistä joka tapauksessa tulee, ja jotenkin tuntuu että kustannuksia on mahdotonta ennakoida, kun selkeää urakkahintaista kaiken sisältävää tarjousta on varmaankin mahdotonta saada. Tähän samaan soppaan kun vielä lisätään yhteistyö naapurien kanssa ja siitä saatava kustannussäästö sekä yhteisen tien rakennus ja putkien vedot tulee kokonaisuudesta mielenkintoinen ja haastava soppa.

Omat välineet maatöihin olemme jo kuitenkin hankkineet, varmaankin yksi tärkeimmistä raksatarvikkeista ensi kesänä. Ja näiden käyttöön ei edes tarvita maisematyölupaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti