maanantai 8. huhtikuuta 2013

1, 2, 1, 2, ...


Onpahan melkoista jojoilua tämä rakentaminen. Heti kun jonkin asian julistaa varmaksi, niin eiköhän seuraavalla viikolla tilanne ole aivan päälaellaan. Tällä kertaa kyseessä on vanha kaverimme kerrosluku, joka siis vielä viikko sitten oli "hyvin todennäköisesti" yhtä kuin yksi kerros plus osakellari. No, mikäänhan ei ole niin varmaa kuin epävarmuus, ja rakentamisessa tämä tuntuu olevan melkeinpä luononlaki.

Saimme viime viikolla arkkitehdiltä (Sami) ensimmäiset luonnoskuvat. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessa taisin mainita, suunnittelun lähtökohdiksi otettiin yhteisellä päätöksellä yksi kerros plus kellari, pääasiassa naapuritalojen oletetusta yksikerroksisuudesta johtuen. 

Pihankäytön osalta Sami oli hyvin samoilla linjoilla alustavien pohdintojemme kanssa, eli talon lyhyempi sivu tulee suurella todennäköisyydellä olemaan yhdensuuntainen tontin etelärajan kanssa. Alla alustava pihankäyttösuunnitelma.



Suunnitelmat saatuamme kävimme tökkimässä keppejä talon oletettuihin kulmapisteisiin, tarkoituksena paremman kuvan saaminen talon sijoittumisesta tontille. Pieneksi järkytykseksi havaitsimme terassin olevan melkoisen lähellä metsänreunaa ja melkein kiinni luonnontilaisena säilytettävässä vyöhykkeessä. Vaikka emme todellakaan toivo mitään jättinurmikkoa, saisi tilaa olla hieman enemmän istutuksille ja lasten leikkeihin. Talon itäreunaa ei kuitenkaan voi juuri siirtää itään päin, koska Espoossa jokaisella pitää tietysti olla kaksi autopaikkaa. Ainoaksi ratkaisuksi oleskelupihan kasvattamiseen jää näin ollen talon kutistaminen leveyssuunnassa.

Talon leveys yhdistettynä lähes parin metrin korkoeroon tarkoittaa myöskin melko korkeita portaita pääsisäänkäynnille. Taloa kaventamalla korkoa voitaisiin mahdollisesti hieman laskea.

Yksikerroksisuus yhdistettynä kiipeilyputkeen aiheuttaa myöskin suuria haasteita toimivan pohjaratkaisun laatimiselle.




























Yllä olevan pohjaratkaisun suurin heikkous on keittiön pienuus, mikä taas suurelta osin johtuu kiipeilyputken paikasta talon koillisnurkassa. Koillisnurkka on kiipeilyputkelle kuitenkin ainoa mahdollinen paikka, koska olkkariin ei kiipeilyputkea voi oikein vetää, ja osakellari on järkevintä tehdä talon pohjoispuolelle korkosyistä johtuen. Ongelma ratkeaisi osittain siirtämällä keittiön ja olkkarin talon eteläpuolelle, mikä tarkoittaisi kuitenkin makuuhuoneiden siirtämistä pohjoispuolella. Tämä ei ole hyvä ratkaisu, koska makuuhuoneiden ikkunoista tulisi todella pienet paloturvamääräyksistä johtuen. Keittiötä ei myöskään voi kovinkaan paljon laajentaa länteen päin, koska tämä syö tilaa ruokapöydältä.

Ongelmat jatkuvat kellarissa. Saunan vilvottelu-uloskäynti olisi nimittäin pakko sijoittaa talon pohjoispuolella, mikä ei ole ehkä kaikkein paras ratkaisu naapuritalon läheisyydestä johtuen. Kellarista tulisi luiskineen myös varsin iso, mikä tarkoittaa suurta määrää kallista louhintaa.






























Muun muassa näiden asioiden vuoksi aloimme pohtia, josko kaksikerroksinen talo olisi sittenkin parempi ratkaisu, omista heikkouksistaan huolimatta. Loput viikonlopusta vietimmekin sitten ruudun ääressä pohjia vääntäen. Seuraavassa tämän harjoituksen tuloksena syntyneet hahmotelmat, joihin olemme itse asiassa melko lailla tyytyväisiä.





Näiden suunnitelmien suurin kysymysmerkki on toisen kerroksen toteutus, se kun saa olla korkeintaan 2/3 ensimmäisen kerroksen pinta-alasta. Edellä olevassa hahmotelmassa asia on ratkaistu korkealla olohuoneella, mutta muitakin ratkaisuja, kuten ullakko, murrettu lapekatto, tai talon jakaminen isoon ja pieneen massaan on olemassa. Ainakin teoriassa siis.

Tästä eteenpäin pallo siirtyykin sitten Samille, eli tulee olemaan jännittävää kuulla onko näistä  kaavailuista jatkokehittelyn pohjaksi.

3 kommenttia:

  1. Hei! Jos ymmärsin kuvista oikein, ylemmissä kuvissa oleskelutilat sijoittuvat pohjoiseen ja länteen, kun taas makuuhuoneet etelän suuntaan? Itse kannatan tuota alempaa suunnitelmaanne, jos se vain onnistuu, ilmansuunnat tulevat paremmin hyödynnettyä! Tosin aiemmin 2-kerroksisessa talossa asuneena haluan nyt uudesta kodistamme ehdottomasti yksikerroksisen. Mitä useampi kerros, sitä enemmän jotkin tilat jäävät käyttämättä (etenkin pienten lasten kanssa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden asuinkerroksen ja kellarin ratkaisussa oleskelutilat tosiaan tulisivat pohjoisen puolelle ja ikkunat avautuisivat länteen/lounaaseen. Tähän ilmansuuntien kannalta epäedulliseen ratkaisuun ajaisi pari syytä (en ehkä edes muista kaikkia):
      -Kiipeilyputki on pakko tehdä sinne missä on kellaria ja osakellaria joudutaan louhimaan vähemmän kun se laitetaan talon pohjoisosaan. Kiipeilyputkea on vähän vaikea saada samalle sivulle makuuhuoneiden kanssa.
      -Makuuhuoneet tarvitsevat valoa eli ikkunoita ja pohjoisessa sitä ei ole saatavissa sillä naapurin talo tulee 4 metrin päähän. Meillä ei taida olla varaa tehdä kalliita paloturvaikkunoita vaan sen seinän ikkunat rajoittuvat viiteen pikkuiseen luukkuun (jotka saa tehdä normaali-ikkunoina kunhan ovat tarpeeksi pieniä).
      -Terassi saadaan paremmin talon pohjoisreunaan sillä etelässä se pitäisi rakentaa korkeammalle tai pienempänä sillä kallio tulee vastaan.

      Mutta mekin siis kannatamme tuota toista omaa vaihtoehtoamme, toivottavasti se on jonkinlaisilla muutoksilla myös mahdollinen rakentaa. Noissa omissa piirustuksissa rakennusoikeus ylittyi muutamalla neliöllä. Ilmansuunnat on yksi hyvä syys siihen, mutta pääsyy on pihan koko. Jatkuva rappusissa kulkeminen hieman mietityttää mutta toisaalta jos yläkerrassa on tarkoitus vaan nukkua ja varaudumme siihen että pääosa leluista on olohuoneessa niin eiköhän niiden rappusten kanssa opi elämään. Tuossa kaikki muut jokapäiväiset jutut paitsi nukkuminen olisivat kuitenkin yhdessä tasossa.

      Poista
  2. Meillä on melko saman muotoinen tontti ja talo aseltu tontille, kuten teillä tuossa asemapiirustuksessa. Teidän kuvassa oleva kallio on ihan samalla tavalla meidän tontissa ja se on rakennuskieltoaluetta. Tontilla on kokoa 931 m2. Hyvin tuonne talon taakse jää sitä oleskelupihaakin. Terassi tulee koko pitkälle sivulle.

    Me päädyimme kokokellariin (josta myös sisäänkäynti) ja ykköskerrokseen, jossa on kaikki tärkeimmät toiminnot. Näin kuukauden asumisen jälkeen olemme erittäin tyytyväisiä: lasten lelut pysyvät omissa huoneissaan, kun huoneet ovat samassa kerroksessa kuin oleskelu (edellisessä kodissa lelut olivat aina olohuoneessa, kun lastenhuoneet olivat eri kerroksessa), kellari on minun ja miehen omaa valtakuntaa, oleskelutilat ovat todella valoisat, kun ne ovat yläkerrassa. Pohdimme paljon myös osakellaria ja sen päälle 1,5 kerroksista ratkaisua, mutta se olisi hävinnyt avaruudessa ja käytännöllisyydessä. Meillä oli edellisessä kodissa 3 kerrosta ja kyllä se portaiden kävely oli aika rasittavaa.

    Tsemppiä pohdintoihin!

    VastaaPoista