perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kreivi


Koska tämä on taloblogi pienellä kiipeilymausteella, niin pistetään niitä kiipeilykuviakin. Kävin viime viikolla jääkiipeilemässä pohjois-Ruotsissa paikassa nimeltä Stora Sjöfallet. Aluetta mainostetaan Ruotsin jääkiipeilymekkana, eikä ihan suotta. Parinkymmenen kilometrin matkalta löytyy toinen toistaan hienompia putouksia, vaikeusasteiltaan kolmosesta vajaan kutosen herkkiin pilareihin. Reissu oli erittäin hieno ja varsinkin ensimmäisen päivän Greven hieno kokemus allekirjoittaneen sähläilyistä ja lievistä laskeutumisreitin löytymisongelmista huolimatta.  





























Talorintamalla on tapahtunut sen verran, että meillä oli viime viikolla ensimmäinen palaveri arkkitehdin kanssa. Emme ole vielä asiaa lyöneet lukkoon, mutta alkaa vaikuttaa melko todennäköiseltä, että talosta tulee yksikerroksinen. Syynä tähän on lähinnä talon asemoituminen ympäröivään maisemaan, eli
naapurien kerroslukuihin. Kaksikerroksinen talo mäen päällä yksikerroksisten talojen ympäröimänä kun saattaisi näyttää hieman koomiselta, eikä välttämättä menisi edes Espoolle läpi. Valitettavastihan tämä tarkoittaa kiipeilyputken lyhentymistä (nyyh), mutta ei voi mitään. Putkeenhan saa toivottavasti hieman lisää korkeutta laittamalla sen talon korkeimpaan osaan, esimerkiksi lapekaton olkkarinpuoleiseen päähän, mikä kuitenkin tuo rajoituksia muiden huoneiden sijoitteluun. Arkkitehti lupasi ensimmäiset karkeat luonnokset talon massoittelusta, pihan käytöstä, tms parin viikon sisään, joten jännää nähdä minkälaisesta ratkaisusta lähdetään liikkeelle.

1 kommentti:

  1. Repesin totaalisesti tuon Kilianin kohdalla :D Reitille kun vielä olisi osunut tunturipuro. Hyvä reissu oli, ja tulihan siellä pähkäiltyä taloasioitakin.

    VastaaPoista