sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Ei oppi ojaan kaada...

On aina kiva huomata oppineensa jotain. Kuluneella viikolla kävimme PRKK:n yhden illan mittaisella Pientalo kivestä -kurssilla. Joskus vuosia sitten kävimme jo kertaalleen samalla kurssilla, sekä myös muutamassa rakentajakoulussa. Nyt kun asia on (taas) ajankohtainen, ajattelimme käydä kertaamassa perusjuttuja. 

Näin jälkeenpäin ajateltuna ilta ei ehkä ollut aivan vaivansa väärti. Kurssilla keskityttiin meidän makuumme liian paljon asioihin, jotka eivät suoranaisesti liity kivirakentamiseen, ja toisaalta paljon aikaa meni esimerkiksi erilaisten harkkojen ladontaa esittelevien videoiden katseluun. Olisimme kaivanneet enemmän asiaa esimerkiksi eri harkkotyyppien kustannusvaikutuksista, energiatehokkuudesta, sekä muista ominaisuuksista. Mielenkiintoista olisi ollut myös kuulla enemmän, minkälaisia erityisongelmia nimenomaan kivirakennuttajilla on ollut projektiensa suhteen. Kurssillä esitetyistä kustannusarvioista jäi myöskin hieman hämmentynyt olo, sillä meidän talopeliin perustuvat laskelmat liikkuvat aivan eri sfääreissä. Parempi tietysti näin kuin toisin päin, sillä tässä vaiheessa kolmanneksen talosta pois sahaaminen saattaisi olla "hieman" tuskallista. Mutta jottei tämä kuitenkaan menisi aivan kokonaan valituksen puolelle, todetaan nyt samaan hengenvetoon, että käymämme PRKK:n kurssit ovat yleisesti ottaen olleet oikein hyvin järjestettyjä ja varmasti hyödyllisiä varsinkin aloitteleville raksaajille.

Itse PRKK:n jäsenyyttä voimme lämpimästi suositella kaikille omakotirakentajille. Melko lailla kursorisella 44 €:n vuosimaksulla kun saa käyttöönsä erittäin laadukkaita rakentamiseen liittyviä oppaita ja muuta materiaalia, kuten aikataulupohjia, sopimuslomakkeita, tarkistuslistoja, tms. Ehkä hyödyllisin palvelu on kuitenkin puhelinneuvonta, jossa viisi rakennusinsinööriä sekä yksi lakimies vastaa kaikenlaisiin rakentamiseen liittyviin kysymyksiin. Kuinka kauan omalta rakennusmestarilta saa 44 eurolla vinkkejä? Puoli tuntia? Lakimiehelle ei toivon mukaan tule olemaan ikinä asiaa, mutta eihän näistä koskaan tiedä.

Seuraava oppimistilaisuus meillä on ohjelmassa 12.3. kun Espoon kaupunki järjestää Pientaloillan oman kodin rakennuttajille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti