lauantai 20. syyskuuta 2014

Keittiön koneet hankittuna


Viime Viikonlopun Habitare oli meille onnistunut käynti, mutta rahaa kyllä paloi. Viikolla harmittelin kun postiluukusta ei tipahdellutkaan lippuja, viime syksynä kun tuli lippupostia useammastakin osoitteesta. Huomaa ettemme enää ole monelle firmalle kiinnostava kohde kun isoimpien sopimusten nimet ovat paperissa. Käynnin jälkeen mielessäni totesin että kun useamman tuhatlappusen laittaa  messuilla menemään niin ei se lippujen hinta enää oikeastaan tunnu. Joissain asioissa nollien määrälle on sokaistunut, vaikka se kovin vaarallista onkin.

Saimme sille rahalle kuitenkin jotain vastinettakin, muun muassa keittiön koneet ja kuivausrumpu kodinhoitohuoneeseen. Keittiöön tulee ikkunan eteen AEG HK764403FB eli 70 senttiä leveä induktiotaso rajattomilla keittoalueilla. Uunina palvelee AEG BP8314021M. Tässä on meille ehkä jo liikaakin toimintoja ja automatiikkaa, mutta saimme esittelykappaleen mukavaan hintaan ja ulkonäkö miellytti paljon enemmän kuin kakkosvaihtoehdossamme. Mikroksi uunin päälle tulee AEG MC2664E-M. Sijainti uunin päällä mahdollistaa normaalia syvemmän mikron, eli lisää tilaa ja selvästi tavallista isomman pyörivän lautasen. Tiskit tulee pesemään AEG F78702VI0P. Meidän punaviinilaseilla on korkeutta 26 senttiä ja Tommi on totaalisen kyllästynyt pesemään niitä käsin. Ylätasolle ne eivät missään koneessa mahdu mutta tuossa valitsemassamme on pidikkeet viinilaseille myös alakorissa (ja hellävarainen pesuohjelma). Lisäksi halusimme kolmannen tason eli aterintason, ja plussaa on myös jäljellä olevan pesuajan heijastuminen lattiaan. Integroidusta koneesta kun on muuten vaikea nähdä missä vaiheessa ohjelmaa ollaan menossa. Äänitasokin on varsin maltillinen 43 dB.
Koneiden kuvat lainattu valmistajan nettisivuilta

Jääkaappi-pakastimen valinta olikin vaikeampi, tai tavallaan hyvin helppo. Keittiö on mitoitettu side-by-side -laitteelle ja me emme halua jääpalakonetta vaan mielummin maksimoimme pakastimen tilavuuden. Festivoon ei riitä budjetti ja jääpalakoneettomia on hyvin vähän tarjolla joten valintamme on Samsungin RS7527.
Kuvat lainattu valmistajan nettisivuilta.

Pesukoneen osalta pitäydymme yli kymmenen vuotta vanhassa ja jo kellastuneessa Whirlpoolissa niin kauan kuin se toimii, mutta kuivausrummun haluamme sen kaveriksi uuteen taloon kun sille vihdoin on tilaa. Pyykkimme kuivaa tulevaisuudessa AEG AT86596IH3. Yksi tärkeimmistä kriteereistä oli lasinen luukku :) Toivottavasti tuli valittua hyvä, sillä olen käyttänyt kuivausrumpua sormilla laskettavan määrän kertoja ja sekin rumpu oli jättiläinen edellisen asunnon pyykkituvassa.
Koneen kuva lainattu valmistajan nettisivuilta.

2 kommenttia:

  1. Samoilla ostoksilla ollaan näköjään oltu: meillekin tarttui messuilta mukaan kodinkonepaketti, AEG:ta kaikki. Ja mekin ihastuimme noihin tiskikoneen viinilasinpidikkeisiin :) Ja rajattoman induktiotason saaminen oli iso plussa. Ei tosiaan enää pääsylippujen hinta tuntunut kovin merkittävältä, mutta hei: messuilta ostettaessahan tuli taas pelkkää säästöä budjettiin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se silti säästöltä tunnu kun nelinumeroiset summat vilkkuvat silmissä :) En lopulta tiedä paljonko säästimme, tai olisiko ilman tarjouksia ollut varaa satsata saman tason laitteisiin. Jos olisimme messuille lähteneet budjettiluokan koneet mielessä ja niissä pysyneet, niin kuinka paljon pienempi loppusumma olisi ollut? Tai toisin ajateltuna, olisimmeko ilman messuja pysyneet samassa budjetissa ja karsineet ominaisuuksista? Vaikka rehellisesti sanottuna tässä kohtaa kyllä kustannusarvio alittui (onneksi, ylityksiäkin on).

      Poista