sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Vertikaali vertailee: ikkunatoimittajat

Ikkunatoimittajan valinta on ollut hieman ikuisuusprojekti. Saimme ensimmäiset tarjoukset melkein vuosi sitten talopakettitarjouksien yhteydessä, minkä jälkeen vuorossa oli reilun puolen vuoden hiljaisempi ajanjakso, jolloin ikkunarintamalla ei tapahtunut juuri mitään. Varsinainen kilpailuttaminen aloitettiin tämän vuoden alussa, ja nyt homma on onnellisesti maalissa. Mutta miten tähän päädyttiin?

Koska taloomme tulee maalämpö, emme ajatelleet tarvitsevamme kovin energiatehokkaita ikkunoita, vaan lähdimme tarjouspyynnöissä liikkeelle U-arvoilla 0.8 - 1.0. Tämä rajaus perustui siihen käsitykseen, että matalaenergia/passiivi-ikkunoille tulee niin paljon lisähintaa, että investointia ei voi millään mittarilla (poislukien ekologisuus) pitää kovin järkevänä ratkaisuna. Olimme myös lukeneet kauhutarinat passiivi-ikkunallisista taloista, joista ei tietyillä keleillä näe ulos huurtumisen takia.

Arkkitehtisuunnittelun tuloksena taloomme piirrettiin puu-alumiinisia sekä MSE- (avattavat) että MEK (kiinteät) tyypin ikkunoita. Jossain vaiheessa pohdimme olkkarin ison ikkunapinnan toteuttamista alumiinirakenteisena, sekä alumiinirakenteista liukuovea, mutta pikainen kurkistus lompakkoon pudotti kummatkin vaihtoehdot pois. Olkkarin ikkunat päätettiin loppujen lopuksi toteuttaa kolmella normaalilla (joskin maksimikokoisella) MEK-ikkunalla, sekä pariovella. Nämä kaikki pultataan ruudukon keskeltä teräspalkkiin kiinni.

Vanhempien makkariin tahdoimme ranskalaisen parvekkeen oven, jota myöhemmin voisi käyttää kulkutienä mahdolliselle terassille.





















Etelään ja länteen avautuviin ikkunoihin tulee aurinkosuojalasitus, koska emme usko pelkän maakylmän ratkaisevan mahdollista kuumuusongelmaa. Lattiatasoon rajautuvat ikkunat pitää jo pykälienkin vuoksi ottaa kuusimillisinä, minkä lisäksi ikkunoihin, joista on suora putoamisvaara, tulee laittaa laminointi.

Näistä lähtökohdista lähdimme kilpailuttamaan ikkunatoimittajia.


Kaikkihan ovat varmaan Fenestran kohtalosta kuulleet, joten eipä heidän tarjouksestaan sen enempää. Muiden ikkunatoimittajien tilauskannat ovat Fenestran konkurssin aiheuttaman hyökyaallon takia ilmeisesti ruuhkautuneet pahasti, joten mielenkiinnolla/kauhulla odottelemme tämän vaikutusta ensi kesän ikkunatoimitusten aikatauluihin.


Piklaksen asiakaspalvelu meni luvalla sanoen sekoilun puolelle. Pitkähkön odottelun jälkeen saimme viestin, että valikoimasta ei löydy taloomme sopivia ikkunoita. No, eipä siinä mitään, mutta noin viikkoa tämän jälkeen saimme uuden viestin, jossa kehoitettiin tilaamaan ikkunat Piklaksen verkkokaupasta. Ei näin.




Pihlalta saimme ihan asiallisen tarjouksen, joka oli suurinpiirtein pyydetyn mukainen. Tarjotut ikkunat olivat ominaisuuksiinsa nähden melko kalliita, joten emme menneet heidän kanssaan sen pidemmälle. Pihla voisi markkinointiviestintää kehittää hieman ei-tyrkympään suuntaan, vaikka makuasiahan tämä tietysti on, eikä sinänsä vaikuttanut valintaan.


Tiiviltä tuli sähköposti, jossa lupasivat olla yhteyksissä. Tämän jälkeen emme heistä enää kuulleet.

Tutustuimme Klas1:een ensimmäistä kertaa jo Lakka-tarjouksen yhteydessä, ja silloin yritys herätti uteliaisuutemme normaalista poikkeavalla konseptillaan. Firman spesialiteettihan on kääntökippimekanismi (DK, dreh-kipp, heh) joka korvaa normaalin MSE ikkunan. Kyseinen rakenne on hyvinkin yleinen keski-Euroopassa, mutta Suomessa ei niinkään. Laiskalle ikkunanpesijälle DK tuo pientä helpotusta, sillä pestäviä pintoja on vain kaksi. Tämän lisäksi mielikuva Kuusamon sydänmailla kasvaneesta ydinpuusta vetoaa meikälaiseen, ei voi mitään. Kiinteät ikkunat ovat normaaleja kaksi- tai kolmilasisia puu-alumiini-ikkunoita. Emme kuitenkaan tilanneet ikkunoitamme Klas1:ltä, koska heillä ei ollut tarjota 210 mm syvää karmia, joka valuharkkotalossa ehkä kuitenkin on se luontevimman näköinen ratkaisu (makuasioita jälleen). Toisekseen hinta oli kohtuullisen kova, mutta ei ehkä ylitsepääsemätön este, ottaen huomioon ikkunoiden hieman eksklusiivisemman olemuksen.

Lammin asiakaspalvelua voisi luonnehtia karun asialliseksi. Tarjous tuli ajallaan ja sisälsi kaikki pyydetyt ominaisuudet. Pääsimme messuilla ihmettelemään kiinteiden ikkunoiden ulkonäköä, mutta jokin niissä särähti silmään. Näin jälkeenpäin ajateltuna syynä oli todennäköisesti lasin ja karmin yhtymäkohta, joka loveamisen sijaan on tehty pienellä listalla. Tällaiset listarakenteethan väistämättä tuovat ikkunoihin tietyn maalaisromanttisen tvistin, joka nyt vain ei ole meidän juttumme. Hinnaltaan Lammi oli hyvinkin kilpailukykyinen.




Domuksen asiakaspalvelu oli aktiivista ja tapasimme heidän edustajansa myös messuilla. Tarjousta muokattiin useaan otteeseen, ja saimme hyvän tarjouksen myös schuco-liukuovesta sekä Kaskipuun ulko-ovista. Ikkunoiden kiinnikkeiksi Domus tarjosi ruuveja, jotka tulevat apukarmin sijaan suoraan eristeeseen kiinni. Rakennesuunnittelijamme mukaan kyseessä on ihan käypä ratkaisu, joka todennäköisesti säästää hieman rahaa kun apukarmeja ei tarvita. Kaikenkaikkiaan Domuksesta jäi ihan hyvä kuva ja tilasimme heidän kauttaan Kaskipuun ulko-ovet.

Skaala oli oikeastaan ainoa ikkunatoimittaja, joka vaivautui tarjoukseen vastaamisen lisäksi esittämään myös vaihtoehtoisia ratkaisuja. Esimerkiksi vanhempien makuuhuoneen ovi-ikkunan askelmerkkejä haettiin pitkään ja hartaasti, kunnes ratkaisuksi lopulta valikoitui DK-malli yhdistettynä samaan karmirakenteeseen viereisen ikkunan kanssa. Energiatehokkuuden osalta liikkeelle lähdettiin Beta-ikkunoilla, joissa on sama karmirakenne kuin paremman energialuokan Alfa-ikkunoissa. Keskustelujen edetessä saimme tarjouksen myös Alfasta, ja yllätyimme, kuinka vähän U-arvon nosto terävimpään kärkeen loppujen lopuksi kasvattaa ikkunapaketin hintaa. Kun vielä huurtumattomuuden esto on Skaalan ikkunoissa (tiettävästi) hoidettu toimivalla tavalla, ja laatu ainakin rakennuslehtien testien perusteella kärkipäätä, ei päätös ikkunatoimittajasta ollut vaikea. Hinta ei energialuokan parantuessa luonnollisesti ollut haarukan alapäätä, mutta tässä tapauksessa koimme saavamme pienelle lisäpanostukselle riittävästi katetta.

13 kommenttia:

  1. Ymmärsinkö oikein, että saitte talopakettien yhteydessä myös ikkunoista tarjoukset? Minkä verran nämä tarjoukset erosivat teidän itse kilpailuttamista? ja paljonko suunnilleen nosti hintaa beta ikkunoiden apgreidaus alfa-ikkunoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiseen kysymykseen en oikein pysty antamaan vastausta, koska talopaketissa (Lammi/Domus) ikkunat oli leivottu hintaan sisään. Ajattelin kyllä runkourakan valmistuttua laskea, paljonko tee-se-itse talopaketilla loppujen lopuksi säästää, jos säästää. Tästähän voisi vaikka kirjoittaa jutun, sillä asia saattaisi kiinostaa muitakin.

      Betan upgreidauksessa puhutaan luokkaa tonnin panostuksesta, mutta tämä tietysti riippuu aika monesta asiasta.

      Poista
  2. Kirjoitit ikkunoista, joista ei tietyllä kelillä näe ulos.. ikkunoita saa huurtumattomina versioina myös. Tähänhän tämä energiapelleily on mennyt, että jos teet energiaystävällisen talon, niin ikkunat täytyy ottaa tietyllä lisäomisnaisuuksilla, jotta näet ulos. Käy ajelemassa jollain uudella omakotialueella kevät/syysaamuisin, niin suoralta kädeltä pystyy ikkunoita katselemalla, kuka on euroja laittanut tiskiin vähän enemmän ja ottanut huurtumattomat ikkunat.

    VastaaPoista
  3. Niinpä. Energiatehokkaista, mutta huurtuvista ikkunoista on ollut paljon puhetta ja ajattelinkin aiheesta kirjoittaa postauksen verran tässä kevään aikana... kunhan ehdin :)

    Mielestäni on kuitenkin tärkeämpää, että talo pysyy tiiviinä ja sähköä kuluu vähemmän, kuin että jokaisena aamuhetkenä näkee esteettömästi ulos. Kyllä se huurre siitä häviää, kunhan aurinko nousee.

    Anyway, hyvä ja informatiivinen vertailu!

    >> www.projekteistaisoin.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Hyvä valinta, meillekkin tuli ikkunat Skaalalta, tosin ne olivat talopaketin mukana automaattisesti. Tuskin tosin olisimme edes muihin suostuneet, juurikin tuon huurtumisongelman vuoksi. :)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista luettavaa eri ikkunavalmistajista. Oliko teillä suurikin säästö sillä ettette ottaneet ikkunoita talopakettivalmistajalta vaan erikseen itse? Meille tulee myös Skaalan ikkunat, tosin talopaketin toimittajan kautta. Talopaketin kilpailutuksessa kiinnitimme juurikin huomiota ikkunoiden tasoon ja meille tulee myös Alfa-luokan ikkunat alun Beetojen jälkeen. Skaalallahan tuo frost free-käsittely tulee automaattisesti ikkunoihin (kaikilla ei tule, ja on ns. "lisävaruste" josta pitää maksaa), joten huurteesta ei pitäisi olla huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästöön tosiaan vaikea sanoa mitään varmaa, mutta joku väitti, että talopaketeissa olisi aika paljon ilmaa... Mielenkiintoista nähdä, onko totta vai tarua.

      Meillekin siis tulossa Alfat huurtumattomina. Frost-freessä on huurtumattomuuden lisäksi se kiva ominaisuus, että se toimii myös aurinkosuojana. Meille ei olkkarin ikkunoihin tule erillistä aurinkosuojalasia, vaan Frost-free hoitaa asian. Suojausteho ei ole ihan yhtä hyvä kuin varsinaisessa aurinkosuojalasissa, mutta melko lähellä kuitenkin.

      Poista
    2. Btw. Kyseessä ei ole käsittely vaan lasin valmistuksen yhteydessä tehtävä ns. online pinnoitus. Ja btw, ratkaisu on tunnettu esim. ruotsissa jo 90-luvulta lähtien joka sittemmin "antaa ajan unohtaa" ja "koitetaan kepillä jäätä" mentaliteetilla yritettiin 15v myöhemmin suomessa "patentoida". Kaikki kuluttajien onneksi, hakemuksen taustalla ei sentään ollut tarpeeksi päteviä lakimiehiä valitsemaan sanamuodot oikein;)

      Poista
  6. Meillä on ollut hieman ongelmia skaalan huurtumattomien ikkunoiden suhteen. Ensinnäkin yli puolessa ikkunoista vaihdetiin pokat ja käytännössä n. 90% suoritettiin jonkinlaisia korjaustöitä huonon viimeistelyn johdosta.

    Ikkunoissa oli huurtumisongelmaa, joka aiheutui ilmanvaihdon asetuksien ja ikkunoihin väärin asennettujen tiivisteiden johdosta. Kaikissa avattavissa ikkunoissa oli tiivisteet väärin. Lisäksi terassiovet tulivat tehtaalta ilman öljyä/rasvoja mekanismissa, joten niiden toimivuus oli puutteellista. Tuntui että ovi ja sen mekanismit olisivat rikki, mutta ne tosiaan kaipasivat vain huoltoa.

    Skaala kyllä hoiti korjaukset reklamoinnin jälkeen, joten tarkistakaa tuotteet tullessa hyvin ja reklamoikaa tarvittaessa nopeasti ja kattavasti. Meillä on vielä yksi reklamaatio auki, mutta se päästään todentamaan vasta kesän helteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi juttu, että teillä ei kaikki mennyt putkeen. Kyllähän ikkunoihin aika monella tuntuu liittyvän ongelmia, eikä näin saisi olla. Raportoimme omista kokemuksistamme sitten, kun ikkunat ovat paikoillaan.

      Poista
  7. Älkää missään nimessä ottako Skaalaa! Meidän isossa talossa jouduttiin korjaamaan lähes joka ikkunaa, koska asennusvaiheessa karmit oli rumasti kolhittu ym. ja ikkunat olivat vääränlaisia. Korjaus ei tietenkään vastannut uutta, mutta väsyimme tappelemaan kun ainoa, jolla firman sai paikalle korjaamaan vahinkojaan oli uhata heitä oikeudella.

    VastaaPoista
  8. Meidän kokemus Skaalasta on ehkä jo hieman out-of-date, mutta aiotaan kyllä kiertää ko. firma kaukaa tässä toisessa projektissa. Edelleen on mm. pääulko-oven levike vaihtamatta oikeaan ja kaikenlaisia pikkujuttuja oli matkan varrella.

    Meidän vanhan talon ikkunat huurtuivat pahasti tietyillä keleillä, mutta tuolloin 2006-2007 ei kyllä edes mainostettu mitään huurtumisen esto -juttuja - liekö tulleet hieman myöhemmin. Ostettiin siis silloin melkolailla parhaat ikkunat, mitä tarjolla oli.

    Domus kiinnostaa ja erityisesti nuo Schücot, mutta hieman alan vapisevin puntein odottaa sitä, että näen hintoja mustaa valkoisella ;)

    VastaaPoista
  9. Mökkiprojektiin skaalan ikkunat ja pariovet. Toimitukset tuli pahasti myöhässä, ikkunoita tipahteli tontille kolmessa erässä. Toinen pariovi kiero, ikkunoissa kaikenlaista vikaa, mitä kävi asentaja korjailemassa. Ei ikinä ko. firmalta mitään.
    Skaala muuten poistunut hiljattain facebookistakin, mistähän kertonee...

    VastaaPoista