keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Messuilua Tampereella


Kevään toisiksi messuiksi meille valikoituvat Asta-messut Tampereella, siellä käytiin viime lauantaina. Retkellä huomasi että messujen kiertämisestä alkaa tulla jo eräänlaista rutiinia, suurimman osan esittelijöistä ohitti nopeasti nimen vilkaistuaan. Nimet siis käyvät jo tutuiksi ja toisaalta myös kun on liikkeellä "tositarkoituksella" haluaa varata aikaa ajankohtaisiin valintoihin ja tarpeellisiin keskusteluihin. Mutta ennenkuin mennään asiaan, lämmin kiitos sille suunnilleen ikäsellemme pariskunnalle, joka parkkipaikalta Pirkkahallia kohti kävellessämme noin klo 14 tuli vastaan ja tarjosi meille ilmaiset kutsut messuille. Toivottavasti luette blogiamme ja kiitokset menevät perille!

Ajatuksena messuille lähdettäessä oli katsella takkoja ja kaikkea sisustamiseen liittyvää kuten hanoja, suihkuja, parketteja, laattoja, saunoja yms. Tältä osin messut olivat vähän pettymys, tai sitten odotimme liikaa. Mielestäni yleisesti ottaen liian moni esittelijä oli pisteessään yksin pöydän ja tuolin kanssa ilman mitään esittelykappaleita tai edes esitteitä! Ja kaiken kruunasi hapan ilme ja tuijottava katse. Jos firman nimi on outo, ei edellämainittu houkuttele menemään tutustumaan vaan kaipaisin jotain mistä saada jutun juonesta kiinni tai edes pienen vinkin mitä ovat kauppaamassa.

Kävimme yhden hedelmällisen keskustelun takkavalmistajan kanssa, ja keskustelun tuloksena totesimme että takan hormi on piirretty ontelolaattakuviin ihan tarpeeksi hyvin kohdalleen riippumatta siitä millainen takka lopulta tarkasti on. Eli takan tarkempien yksityiskohtien päättämisellä ei ole vielä kiire. Tämä helpottaa vähän lähiviikkojen kiireitä.

Saunan osalta saimme myös selviteltyä ajatuksiamme vähän lisää, tosin yhdistelmänä saunan pohja, lauderatkaisu ja kylpyhuoneen pesuainetelineen naamiointi aiheuttavat vielä pohdintoja. Tämä vaatisi varmaankin ihan oman postauksensa. Lauteilta lähdemme kuitenkin hakemaan leveää lankkua aseteltuna niin että ylälaude ei kaarru alaspäin polvien kohdalla vaan keskilaude jatkuu ylälauteen alla seinään saakka. Keskilauteen alla ovat piilossa myös saunan valot, jotka siivilöityvät kauniisti laudelankkujen raoista. Samaan keskilauteeseen tulee myös kiuas upotettuna, mutta kiukaan malli pitää päättää. Onneksi asennukseen on vielä aikaa :)

Hanoja ja suihkuja tuli katseltua, mutta tuntui siltä että todella vähän malleja oli esillä ja esittelijöitä ei kiinnostanut tuotteitaan esitellä. Kodinhoitohuoneen allas käytiin katsomassa, luulen että meille tulee Franken Tiira tai joku vastaava. Vaikka anti meille tuntui vähäiseltä oli kotiinlähtiessä kassi taas täynnä esitteitä. Ehkä ei käynti siis ollutkaan ollenkaan turha :)


2 kommenttia:

  1. Minäkin kävin perjantaina pyörähtämässä messuilla ja mielenkiintoinen huomio oli se, että sain olla täysin rauhassa näytteilleasettajilta eli kukaan ei ilmeisesti kokenut minua potentiaaliseksi tai riittävän kiinnostavaksi asiakkaaksi :P Vantaan messuilla n. kuukausi takaperin myyjät suunnilleen hyökkivät kimppuumme, mutta silloin olikin mies matkassa mukana. Harmillinen juttu näytteilleasettajia ajatellen, koska minä olen se meidän perheen todellinen raksaaja (tosin maksaja on mies) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samanlaiset tunnelmat meilläkin, vaikka mies olikin mukana. Toki poikkeuksiakin näytteilleasettajista löytyi ja hyödyllisiä keskusteluja käytiin.

      Yksi ei niin mieluisa poikkeus oli Elisan kännykkäliittymäkauppias, en tosin tiedä miksi raksamessuilla pitää niitäkin kaupata. Tämä sankari kirjaimellisesti hyppäsi kädet levällään eteemme kysellen nykyisiä operaattoreitamme, ei ehkä ihan toimivin myyntitaktiikka ainakaan meille :)

      Poista