torstai 14. marraskuuta 2013

Louhintamittaukset

Nyt paukkuu! Yhteisen tonttitien louhinnat alkoivat tällä viikolla, ensi viikolla ovat vuorossa talojen pohjat. Heti ensi alkuun paljastui kiva ylläri, kun oletuksesta poiketen tonttitie onkin koko pituudeltaan kallion päällä. Kanaalilouhintaa tulee näin ollen viitisenkymmentä metriä ekstraa. Eipä tämä taloudellisesti mikään katastrofi ole, mutta muutama tonni lisää tulee kuitenkin. Olisihan niilläkin rahoilla vaikka sohvan ostanut.



Palstalta on nyt maat kaavittu ja mittamies (Tapio Saarenpää Oy) on käynyt kartoittamassa kalliot louhintamäärien laskemiseksi. Perinteisesti tämä kai menee niin, että kallioon piirretään noin metri kertaa metri ruudukko, josta louhintamäärät lasketaan. Tai sitten niin, että ei mitata mitään ja maanrakentaja vetää luvut hatustaan. Jälkimmäisessä tapauksessa ei liene epäselvää, minne suuntaan lukemat pyöristyvät, jos ovat pyöristyäkseen.



Tapsalla homma hoituu täysin digitaalisesti. Vaaituskoneen tuloksista tehdään TIN-malli (Triangulated Irregular Network), jota sitten verrataan digitaalisessa muodossa olevaan pinnantasauskuvaan. Meidän tapauksessamme tämä menetelmä osoittautui hyväksi, sillä saimme kuvien perusteella vähennettyä louhintaa noin sadalla kuutiolla.

Alla olevissa kuvissa punaisille alueille tulee kuutiolouhintaa (syvyys > 1 m) ja pinkeille neliölouhintaa (syvyys < 1 m). Pintalouhinta on meillä saman hintaista kuin kuutiolouhinta, sillä minimiporaussyvyys on 1 m. Eli vähintään sen verran lähtee jos on lähteäkseen. Ohuempikin louhinta ilmeisesti onnistuu (esim. kiilaamalla), mutta tämä maksaa enemmän kuin peruslouhinta.




























Koska talon kuoppa ja infrakanaali ovat koko lailla koskemattomia, nipistykset oli tehtävä piha-alueilta. Isoin säästöpotentiaali kohdistui talon luoteispuolen kallionlakeen, missä louhintaa olisi tullut vain muutamia kymmeniä senttejä, hyödyn ollessa melko marginaalinen (tasainen nurmikko). Kun suunnittelijatkin antoivat vihreää valoa pintavesien osalta, oli päätös lopulta aika helppo. Tämän lisäksi päätimme tinkiä lounaisnurkan multapaksuuksista, koska kalliiksihan se kukkaruukkujen tekeminen dynamiitilla tulee.

Tontin eteläpuolen louhinnat päätimme sitä vastoin säilyttää, sillä paikalle tarvitaan riittävästi multaa (60 cm) pensasaitaa varten. Eteläpuolen talo on vielä tällä hetkellä asumaton, mutta ei liene kuin ajan kysymys koska sielläkin alkaa iso mylläys. Reilu tonni ei nyt kuitenkaan ole kovin kohtuuton satsaus paremmasta näkösuojasta. Koillisnurkan pintalouhinnoille ei voi juuri mitään, sillä ajopiha tarvitsee riittävästi soraa/louhetta päällensä (50 cm), jotta vältytään kanaalin ja muun pihan välisiltä painumilta.

Loppujen lopuksi louhintaa tulee (laskennallisesti) 456 m2/m3, mikä on 56 m2/m3 enemmän kuin etukäteen arvioimme. Varmaankin suurimmat ylitykset tulivat pintalouhinnasta ja infrakanaalista. Myös anturoiden alle tulevan tilan olimme arvioineet hieman alakanttiin. Toisaalta talon kohdalle osui melko syvä kuoppa, mikä onnekkaasti tasoitti virhearvioiden vaikutusta.

Lopuksi vielä yksi räjäytyskuva. Pääsin keskiviikkona tontilla käydessäni melko lähelle latinkia, ehkä vajaan parinkymmenen metrin päähän. Kuvassa tosin näkyvät enää jälkisavut, sillä vanhana jänishousuna suojauduin visusti puun taakse. Hyvinhän tuo kuitenkin meni, ei tullut kiveä tielle louhijan vit.. varoituksesta huolimatta.







2 kommenttia:

  1. Hei! Mielenkiintoinen projekti teillä :) Taloblogien kautta tänne eksyin ja jään seuraamaan. Blogipostauksissanne on todella paljon myös remontoijalle hyödyllistä tietoa! Kiitos siitä :)

    VastaaPoista
  2. Tuosta tuleekin heti lisähintaa, jos täytyy räjäytellä. Meidän tuttava juuri etsii mittauspalvelua tekemään heidän maamittaukset. Saa nähdä, paljastuuko yllätyksiä.

    VastaaPoista