maanantai 27. toukokuuta 2013

Viime aikojen tapahtumat kuvina

Viime viikkoina meidän tontilla on ihasteltu kukkia ja tehty vähän oikeita töitäkin. Aloitetaan kukista. Purettavan mökin seinustalla kasvaa paljon tällaisia kaunottaria, jotka ajattelin kukinnan jälkeen kaivaa ylös ja pelastaa johonkin tontin perälle odottamaan mahdollista uudelleensijoitusta.

Lisäksi suureksi riemukseni ihan rajalla kiinni olevat puut todella taitavat olla omenapuita, ja sen lisäksi myös sekä elossa että kukkivia! Saammekohan syksyllä oman puun omenia? Ainakin nyt vielä ennen pihasuunnittelijan tapaamista haaveilen että nämä puut voitaisiin joko saattaa leikkaamalla elinvoimaisiksi tai käyttää hyväksi uusien omenapuiden istuttamisessa. Puut siis ovat levittäytyneet sekä meidän että naapurin puolelle rajaa. Pitääkin ensi kerralla muistaa toiselta naapurilta kysyä miltä puiden omenat maistuvat, tuolla omenapuunaapurilla kun ei taida kukaan vakituisesti asua.
Saattaa tietysti olla ettei omenapuiden sijainti ole mitenkään järkevä pihassa, ne siis ovat tulevan talon eteläpuolella talon ja rajan väliin jäävällä neljän metrin vyöhykkeellä. Ja on myös ihan mahdollista etteivät maatöistä selviä, katsotaan ja toivotaan.

Lisäksi meillä on tehty töitä, eli heitelty polttopuita peräkärryyn mökille vietäviksi
 
ja lajiteltu lautatavaraa kaatopaikalle, polttopuuksi ja säilytettäväksi mahdolliseen raksatarpeeseen, sekä samalla siivottu iso kasa kaikenlaista romua pois. Tässä jo melkein tyhjä entinen lautavarasto

 sekä sama paikka ilman tuota rumaa hökötystä perusteellisen siivouksen jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Komeita lankkuja tuolla hökötyksessä kuvasta päätellen oli. Menivätköhän polttopuuksi nekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat tästä päästä komeita ja toisesta päästä lahoja :) Hökötyksen katto kun oli toisesta pästään romahtanut kuten kuvasta näkyy ja kaikki puutavara sieltä päästä kostunut moneen kertaan vuosien saatossa. Muutaman komean toisten alta saimme muistaakseni säästettyä talteen. Kokonaisuudessaan niitä isoja komeita taisi juurikin olla yhtä monta kuin kuvasta näkyy, pääosin tavallista ohutta rimpulaa.

      Poista