torstai 7. helmikuuta 2013

Villa Vertikaali

Niin, mikä vertikaali?

Tutustuimme kiipeilyyn noin kymmenen vuotta sitten. Laji osoittautui sen verran hauskaksi, että aloimme pian kiivetä ulkona, ja hieman myöhemmin mukaan tulivat Alpit ja etelä-Euroopan kalliokohteet. Viimeisimpänä mukaan on tullut jääkiipeily, joka tuo mukavaa vaihtelua talven pimeyteen. Boulderointia, eli köysikiipeilyn harjoittelua, emme juuri harrasta, koska se on tylsää ja vain lahjattomat harjoittelevat (oikea syy on se, että olemme huonoja siinä).























Kiipeily on ehdottomasti parasta ulkona, ja vielä parempaa vuoristossa. Erinäisistä syistä johtuen ulos ei kuitenkaan pääse läheskään aina kun haluaisi, vuorista puhumattakaan. Normaalisti tätä vajetta kompensoidaan sisäkiipeilyllä, joka on ihan mukiinmenevää ajanvietettä, mutta onnistuu lapsiperheessä lähinnä viikonloppuisin, ainakin jos molemmat haluavat samaan aikaan kiipeämään.















Olemme aikaisemmin pitäneet selvänä, että talomme kellariin tulee jonkinlainen bouldertila, eli matala kiipeilyseinä jonka alla on patja. Bouldertila vie kuitenkin melko reippaasti neliöitä, jotka meidän rajallisella budjetilla olisivat pois jostain muusta. Lisäksi emme erityisemmin pidä boulderoinnista, kuten aiemmin tuli jo todettua.



















Eräänä päivänä sitten heräsi hullu ajatus, että voisiko kellarillisen omakotitalon välipohjien läpi vetää kapean putken, jossa pääsisi treenaamaan köysikiipeilyä talven pimeinä iltoina? Asiaa hieman pohdittuamme tajusimme, että rakenteellisesti moisessa putkessa ei olisi mitään ihmeellistä, tehdäänhän taloihin rutiininomaisesti hissikuilujakin. Miksipä siis ei, kun kerran arkkitehtikin palkataan?




















Meidän taloomme tulee siispä kiipeilyputki. Uhraamalla 1.50 x 2.44 m = 3.6 huoneistoneliötä per kerros, saadaan käyttöön noin 30 m2 harrastustilaa, olettaen talon korkeudeksi 8 m. Rakennusoikeutta putki ei vie lainkaan, koska kellarin tiloja ja välipohjan aukkoja ei lasketa kerrosalaan. Hyötysuhteet  ovat näin ollen melko kohdillaan siis.























Toivottavasti rakennustarkastaja ei vedä kahveja väärään kurkkuun näitä kaavailuja lukiessaan :-)

10 kommenttia:

  1. Boulderointi ei kyllä hei ole köysikiipeilyn harjoittelua, vaan ihan oma lajinsa. ;)

    Hauska idea teillä kyllä, ja mielenkiinnolla odotan mikä on tämän toteuttamistapa käytännössä. Meille on yläkertaan tulossa jotain, mutta suunnittelu on vielä vähän (täysin) vaiheessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotinkin, kuinka kauan menee ennen kuin boulderoija takertuu tähän pienenpieneen yksityiskohtaan :-) Ei mennyt kauaa. No joo, vitsi/provohan tämä. Ja todetaan tässä nyt ei kiipeileville lukijoille, että boulderointi on ihan oikea kiipeilyn alalaji. Ainakin joidenkin mielestä :-)

      Poista
    2. Paitsi että mä en ole boulderoija, en myöskään pidä asiavirheistä. :)

      Poista
  2. Me mietimme, että olisimme laittaneet kiipeilyseinän kallioon terassin alle. Eipä se toteutunut, kun ei koko kaivantoa oikein voinut jättää täyttämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä olisi varmaan tullut aika hieno, harmi ettette saaneet sitä toteutettua. Olisiko se tullut teille vai lapsille? En tiennytkään että kiipeilette.

      Poista
    2. Se olisi ollut sekä meille että lapsille. Mies on harrastanut kiipeilyä ennen tätä hektistä lapsiperhevaihetta. Minäkin kävin muutaman kerran kiipeilemässä ja innostuin sen verran, että joskus voisi harrastaa enemmänkin.

      Poista
    3. Kiipeily on kyllä loistava parisuhdeharrastus. Meillä monessa muussa urheilulajissa tulee yhdessä tekemisen esteeksi se, että minä olen liian kilpailuhenkinen ja huono häviäjä, joten paha mielihän niistä usein lopulta tulee. Kiipeilemään pääsemme yhdessä, ja olemme samalla ns. samalla puolella eli kun toisella sujuu hyvin voi siitä iloita yhdessä. Molemmat joutuvat myös kirjaimellisesti luottamaan henkensä toisen käsiin ja komeissa maisemissa arkiset asiat unohtuvat helposti.

      Poista
  3. Itse olen ollut rakentamassa rinnetaloa jonka rinteenpuoleinen täyttö oli jätetty tekemättä. Tila louhittiin noin 2metriä leveäksi. Talo oli ns kahden kerroksen korkuudelta maan alla ja avonaisen osuuden päälle oli tehty lasikate. Tämä mahdollisti myös ikkunoiden sijoittamisen kellarikerrokseen ja luonnonvalon alimpaan kerrokseen asti. Pystysuora kallioseinämä oli aika vaikuttava näky ja toimitti tässätapauksessa kellarissa sijaitsevien tilojen kuten sauna ulkoilutilana jonne oli sijoitettu mm ulkoporeallas.

    VastaaPoista
  4. Meidän rinnetaloon olisi tulossa samankaltainen rakenne kuin anonyymin rakentamaan. Kellarin tason päälle tulee tosin terassi. Mutta hmm... pitäisikö terassiin jättää aukko, niin tuo kiipeilyaspektikin olisi mahdollinen. Kalliota olisi varmaan n. 5 metriä kiivettävänä. Tervetuloa blogiin vilkuilemaan: http://villaluova.com

    VastaaPoista
  5. Hei,

    Kiipeilyputki on mahtava idea. Se tosin vie kerrosalaa, koska kellarin rakennusoikeuteen kuulumattomien tilojen päällä on oltava kerrosalaan laskettavia tiloja. (Espoossa)

    VastaaPoista