maanantai 5. toukokuuta 2014

Raksaviikko nro 5

Viides raksaviikko on takana ja ykköskerroksen päällä ontelolaatat. Runkourakoitsijamme SJ-rakentajat on latonut puoli kerrosta harkkoja raudoituksineen. Datasillan Jani on laittanut paikoilleen putket nyt ladottujen ulkoseinien ja kantavien väliseinien sisällä kulkeville sähköjohdoille. Seinien päälle on nostettu kantavat palkit ja ontelolaatat, palkit on hitsattu kiinni, ja ontelot on saumavalettu. Nyt saavat saumavalut kuivahtaa hetken.

Palkeista puheenollen: Vaikka taloome ei kovin paljon terästä tulekaan, kokonaan emme palkeitta selvinneet. Muutama kulmarauta, yksi IPE kiipeilyköyden ankkuriksi, olkkarin ikkunoiden PP, sekä palkkien monsteri, avotilan järkyttävän painava HEA. Kaikki palkit tilasimme helsinkiläiseltä yrittäjältä nimeltä Teräsjaakko, ja olemme kaikenkaikkiaan tyytyväisiä saamaamme palveluun. Hintatasoon emme tilauksen kiireellisyyden vuoksi oikein päässeet kiinni, mutta toimitukset tulivat ajallaan, tavara oli sellaista kuin pitikin, ja palvelu ystävällistä ja joustavaa. Eli jos olet teräksen tarpeessa, kannattaa pistää tarjouspyyntö myös Jaskalle.

Kellarissakin on tapahtunut. Tasatun sisätäytön päälle on levitetty styroksit, joiden päälle Datasilta kävi vetämässä sähköputkia, minkä jälkeen SJ asensi teräsverkot. Jossain siinä välissä myös LVI-miehemme Jarmo Enberg kävi asentamassa kylpyhuoneen ja teknisen tilan lattiakaivot. Nyt lattia on siis valmis  ensi viikon lämmitysputkien asennusta ja sen jälkeistä valua varten.
Ykköskerros valmis. 

Kellarin kaapelispagettia.

2/3 kiipeilykuilusta.

Näkymä vanhempien makkarista.

4 kommenttia:

  1. Onnittelut, että löysitte hyvän teraskauppiaan! Itse ostin kahdelta eri tyypiltä Pirkanmaalla meidän ekaan taloon terästä ja molempien kanssa päädyin tappeluun. Hmm, liekö ollutkin vika ostajassa? ;)

    VastaaPoista
  2. Hienolta näyttää! Me tullaan pikkuisen jäljessä, talon pitäisi olla pystyssä juhannukseen mennessä. Tällä viikolla tekevät betonielementit tehtaalla ja sitten alkaa pystytys.

    VastaaPoista
  3. Moi

    Miten korkea tuosta kiipeilykuilusta tulee? Mahtava idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuilusta tulee 8.2 m korkea, joten kyllä siinä jo muutaman muuvin ehtii tekemään. Pintakäsittely voi olla aika mielenkiintoinen juttu, pitää varmaan tasoittajalta/maalarilta edellyttää vähintään vitosen onsight-tasoa ;-) Harkinnassa on kylläkin kuilun tekeminen täysin omin voimin, ja yhtenä vaihtoehtona kaksi ei-kantavaa seinää (joihin ei tule kiipeilyseinää) voisi jättää betonipinnalle.

      Poista