keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Puunkaatoa ja maatöitä

Kiirettä on pitänyt. Samaan aikaan on menossa arkkitehtisuunnittelun viimeiset vaiheet (työpiirustukset ja niiden kommentointi), valaistussuunnittelu, rakennesuunnittelu, tontin valmistelu maatöitä varten (aitaamiset ja puiden kaataminen), aloituskokous, maanrakennuksen aloitus sekä tusina pienempää nakkia. Saattoi ehkä olla ihan hyvä veto tehdä maatyöt nyt ja aloittaa pystytys vasta keväällä. Saamme talvella pienen hengähdystauon ja lisäaikaa valinnoille.
































Tommi vietti viime viikonlopun tontilla moottorisaha kourassa (kunnes hajosi, siis saha). Tonttimme viereisen metsän omistaja antoi meille ystävällisesti luvan raivata puita viereisestä metsiköstä, joten puut oli saatava pois metsästä ennen tien umpeutumista. Myös muutama isompi kuusi sai kaatua, tosin yksi väärään suuntaan kallellaan oleva jäi vielä odottamaan metsuria.

















































Maanantaina maanrakentajamme kaatoi tontin puut, minkä vuoksi pilkkomista odottaa vielä kolme isoa ja yksi pienempi mänty, kaksi isoa koivua ja yksi komea tammi. Ensi viikonloppuna sitten.

Tiistaina aloituskokouksen jälkeen oli mukava kurvata tontin kautta ja huomata, että puolet pintamaista oli hävinnyt. Tänään kallio oli kaivettu esille koko tontin alalta ja noin 30+ kuorma-autollista maata oli siirtynyt Kulmakorpeen. Onneksi ei ole ollut kovin sateisia ilmoja, joten suurin osa maista taisi mennä "yhden lipukkeen maana". Sekä meidän että maanrakentajamme etukäteisarvio irtomaan määrästä ylittyi huimasti, mutta sehän tietää vain hyvää eli vähemmän louhintaa. Kallio löytyi kuitenkin joka kohdasta :)























Homma jatkuu ensi viikolla louhimisilla, joten nopeastihan tämä etenee, kun on vauhtiin päästy!


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Louhetta tarjolla!

Käytiin tänään tontilla nostelemassa loput romut peräkärryyn ennen kaivurin saapumista. Kun tilaa jäi hieman yli, päätimme tehdä täsmäiskun viereiseen metsikköön ja kerätä suurimmat roinat sieltäkin pois. On suorastaan käsittämätöntä mitä kaikkea ihmiset saavat kylvettyä muutaman neliömetrin alueelle. Ja älkää kysykö mikä/kuka tuo oikeanpuoleinen kaveri oikein on :-)





















Sitten tämän jutun varsinaiseen aiheeseen. Maanrakennustyöt alkavat reilun viikon päästä, ja tämähän tarkoittaa kalliotontin kohdalla armotonta louhintaspektaakkelia. Louhetta on tulossa noin tuhat kiintokuutiota (useammalta perheeltä tosin), joten ihan muutamalla rekka-autollisella emme tästä selviä.

Hieman nihkeästä maineestaan huolimatta louhe ei kuitenkaan ole pelkkä kuluerä, vaan sitä voi hyödyntää mitä erilaisimpiin tarkoituksiin, kuten aitoihin, tukimuureihin, pengerryksiin, täyttöihin, koristeeksi, jne. 














Aivan kaikkea emme omalla tontillamme kuitenkaan pysty käyttämään, joten muutaman viikon kuluttua olisi isompia ja pienempiä murikoita tarjolla. Louhos sijaitsee Espoossa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Hintaa emme louheesta peri, joten maksat vain kuljetuskustannukset. Mikäli kiinnostaa, ota yhteyttä joko palautelaatikon kautta tai sähköpostitse villavertikaali@gmail.com

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vertikaali vertailee 2: runkopaketit




















Tässä osassa kerromme kokemuksiamme runkomateriaalitoimittajan valinnasta. Talotoimittajan hakeminen alkoi heti ensimmäisten luonnosten valmistuttua kesäkuun alussa, ja valmistui parisen viikkoa sitten, kun allekirjoitimme sopimuksen runkopaketin toimituksesta keväälle 2014.

Meille oli oikeastaan alusta asti selvää, että haluamme kivitalon, ja arkkitehdin valinta (kivitaloarkkitehdit...) sinetöi lopullisesti tämän päätöksen. Mutta minkälaisen kivitalon, oli vielä kesällä 2014 täysin hämärän peitossa. Materiaaleista olimme jo aiemmin sulkeneet pois siporexin ja betonielementit, siporexin pääasiassa firman epäselvän tilanteen takia, ja betonielementit kustannussyistä. Myöskään tiili ei puhutellut, joten vaihtoehdoiksi jäivät kevytsora ja valuharkot.

Lähetimme tarjouspyynnöt viidelle talotoimittajalle, joista Lammi ja Rudus toimittavat vain valuharkkoa, kun taas Lakalta, Lujalta ja HB:lta saa molempia. Emme tässä vaiheessa halunneet rajata tarjouksen sisältöä sen kummemmin, koska oli selvää, että sisällöt tulisivat joka tapauksessa vaihtelemaan suuresti. Materiaaliksi pyysimme 400 millistä valuharkkoa.

Kaikkein kattavimman tarjouksen teki Lakka. Tarjous oli laskettu uudelle EKO+ harkolle, sisältäen kaikki tarvittavat runkomateriaalit anturoista vesikatteeseen. Ikkunat olisivat tulleet Kuusamolaiselta valmistjalta nimeltä Klas1, joka ei meille ollut entuudestaan tuttu, mutta vaikutti (ja vaikuttaa edelleen) ihan mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Tarjouksen pystytysurakasta saimme SJ-rakentajat nimiseltä runkourakoitsijalta, joka ilmeisesti on erikoistunut Lakan talopakettien pystytykseen. Materiaalitarjous oli pahimpaan kilpailijaansa verrattuna erittäin kilpailukykyinen, erityisesti valubetonin ja raudoitteiden menekit huomioiden.

Lammin tarjous oli hyvin vertailukelpoinen Lakan kanssa. Tarjouksessa ei ollut oikeastaan mitään muuta vikaa kuin hinta, joka oli merkittävästi Lakkaa korkeampi. Lammin puolustukseksi on toki todettava, että hintaan sisältyy kattava palvelukonsepti TaloTaloineen ja piparkakkutarjoiluineen. Lammin tarjouksessa ikkunat olisivat tulleet Domuksen kautta. Pystytystarjousta emme saaneet, emmekä tässä vaiheessa oikein kaivanneetkaan.

Ensimmäisen tarjouskierroksen toisen ryhmän muodostivat Rudus ja Luja, joilta saimme tarjoukset harkoista, Rudukselta myös ontelolaatoista ja valmisportaista. Tästä parivaljakosta hieman lisää jäljempänä. Ainoa valmistaja, jolta emme saaneet minkäänlaista tarjousta oli HB. Kaikilta muilta tarjoukset tulivat kuukauden sisällä, mitä voi pitää ihan kelpo suorituksena.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen oli tuumaustauon paikka. Koska harkon valinnalla ei tässä vaiheessa ollut mikään kiire, päätimme vielä selvittää ns. herrasmiehen/naisen vaihtoehdon, eli pyysimme tarjouksen avaimet käteen toimituksesta Bassolta. Tarjous oli odotuksiin nähden ihan kohtuullinen,  mutta totesimme työnteon jatkuvan myös meidän osaltamme. Basson tarjous oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, mihin kivitalon kustannustaso voi kavuta, mikäli ei ole valmis hakemaan edullisempia ratkaisuja tai jokin menee pieleen urakoitsijoiden kanssa. Halpa ei välttämättä aina ole halpaa. 

Basson tarjouksesta hieman säikähtäneenä rupesimme miettimään, mistä voisimme talohankkeessamme vielä säästää asumismukavuuden siitä suuremmin kärsimättä. Runkomateriaalin osaltahan säästöä olisi saanut vaihtamalla valuharkot kevytsoraan. Pitkällisen veivaamisen ja lähinnä mutuun perustuvan argumentaation (lujuus, lämmönvarauskyky, kilpailutettavuus) pohjalta päätimme kuitenkin pitäytyä valuharkossa, tiedostaen hieman korkeammat kokonaiskustannukset

Valuharkon korkeampaa hintaa kompensoidaksemme päätimme kilpailuttaa koko runkomateriaalipaketin erillisinä paloina. Toisin sanoen eri toimittajilta tulevat ainakin: betonituotteet (harkot, ontelot, valmisportaat), valmisbetoni, raudoitteet, anturamuotit, routasuojat, kattotuolit, puutavara, vesikate, kattoturvatuotteet, ikkunat, ovet, ja varmaan jotain muutakin joka ei juuri nyt tule mieleen. Nähtäväksi jää, paljonko tällä loppujen lopuksi säästää, mutta tuleepahan ainakin kokeiltua. Voin sitten raportoida, paljonko hintaetua tulee Lammin ja Lakan pakettitarjouksiin, kunhan kaikki roipe on saatu ostettua.

Runkomateriaalikilpailutuksen toisessa vaiheessa pyysimme tarjouksia paketista, johon kuuluisivat ulko- ja väliseinäharkot, ontelolaatat, sekä valmisbetoni. Tarjouspyynnöt lähtivät Lujalle, Rudukselle, Lammin betonille, sekä muutamalle rautakaupalle Lakan ja HB:n valuharkoista.

Aloitetaan rautakaupoista. Lakan ja HB:n harkkoja ei tiettävästi saa kuin jälleenmyyjien (rautakauppojen) kautta, mikä väistämättä aiheuttaa lisäkustannusta rautakaupan katteen myötä. On myös selvää, että rautakaupat eivät pysty tarjoamaan pakettiin mitään muita betonituotteita, kuten valmisbetonia tai ontelolaattoja. Odotukset eivät siis olleet kovinkaan korkealla, mutta ajattelimme kuitenkin katsoa hinnat kun ei siitä juurikaan ylimääräistä vaivaa olisi. No, aikeeksihan tuo jäi, koska tarjoukset eivät lupauksista huolimatta koskaan saapuneet perille. Ehkä rautakaupat eivät itsekään uskoneet mahdollisuuksiinsa tällaisessa kilpailussa, ja jättivät näin ollen vastaamatta.

Lammin betonilta saimme oikein hyvää palvelua, vaikka joka käänteessä muistuttivatkin, että myisivät mieluummin meille sen talopaketin. Lammin betonihan on hieman eri organisaatio kuin Lammi kivitalot (vaikka samasta harkosta toki on kyse), mutta niin vain tieto kuitenkin kiiri talopuolelle, josta kiiruhtivat tarjoamaan talopakettia riisutulla sisällöllä, eli lähinnä harkot, ontelot, sekä valmisbetoni. Sanoivat, että pystyvät tekemään kilpailukykyisemmän tarjouksen kuin Lammin betoni, joka olisi joutunut toimittamaan harkot jonkun rautakaupan kautta. Jälleen kerran tarjouksessa oli kaikki muu kohdallaan paitsi hinta, joka oli selvästi Lujaa ja Rudusta korkeampi.

Lopullinen taisto käytiin siispä Ruduksen ja Lujan kesken. Tarjoukset olivat harkkojen osalta käytännössä yhtä hyvät, joten ratkaisu oli tehtävä muilla perusteilla. Lujan valttina oli parempi betonitarjous, sekä pienempi valubetonin menekki. Betonin pienempi menekki johtuu ilmeisesti siitä, että Luja käyttää harkoissaan vanhempaa perus-EPS-eristettä, jota sitten tarvitaan isompi siivu eristysvaatimisten täyttämiseksi. Näin ollen seinän betoninen osa on ohuempi kuin Lammilla, Ruduksella, ja Lakalla, jotka käyttävät grafiitti-EPS:iä. Onko tällä sitten jotain merkitystä esim. valuonteloiden täytön ja rakenteellisen kestävyyden kannalta? Ei mitään hajua, mutta veikkaan, että eipä juuri. 

Ruduksen valttina oli ulkoseinäharkkojen mitoitus (moduuli 20 cm), sillä meidän talo on tehty tätä mitoitusta käyttäen. Tämä seikka loppujen lopuksi ratkaisi koko pelin, sillä emme lupakäsittelyn herkähkön tilanteen vuoksi halunneet enää seiniä lähteä siirtämään Lujan 30 cm moduulin mukaisiksi, tai vaihtoehtoisesti katkomaan harkkoja työmaalla. Tämä on sinänsä sääli, koska olisimme saattaneet Lujaan hyvinkin päätyä mitoituksen niin salliessa. Eli vinkkinä: kannattaa jo heti suunnittelun alussa kysyä arkkitehdiltä, mitä moduulia käyttää, jottei asia tule yllätyksenä materiaalitoimittajaa valitessa.

Luja kuitenkin piti korkeaa moraalia yllä loppuun asti, ja lupasi toimittaa taloomme valmisbetonit aiemmin sovittuun erittäin kilpailukykyiseen hintaan. Tästä iso kiitos! 

Meidän kodistamme tulee siispä Rudus-Luja-whatever-kivitalo. Ei kovin seksikästä, mutta halpaa. Ehkä.

Lopuksi vielä yhteenvedot talotoimittajista:

Basso: nautiskelijan valinta


Budjetin niin salliessa, emme miettisi kahta kertaa, vaan tilaisimme Juusolta. Konsepti vaikuttaa hyvin mietityltä, asiakaspalvelu pelaa, ja ratkaisut ovat kustannustehokkaita. Aikaa jää enemmän olennaisten asioiden, kuten sisustuksen pohtimiseen vs. yläpohjan höyrynsulkumuovin teippauksen hakeminen rautakaupasta. Kaiken kaikkiaan suositeltava tapa tehdä talo. Eihän autojakaan itse koota miljoonasta osasta?

Lammi: varma valinta

Lammin palvelukonseptista olisi monella rakennusalan toimijalla opittavaa. Tarjouspyynnöt tulevat nopeasti, soittoihin vastataan, on kivat toimitilat, ja tarjoilu pelaa. Kutsutaan messuille sekä taloesittelyihin. Ja mikä kummallisinta, tämä kaikki tiettävästi pyörii vielä senkin jälkeen, kun muste sopimuksesta on kuivunut. Aika normijuttuja sinänsä, mutta raksalla kaikki on toisin. Varma valinta omatoimirakennuttajalle, joskaan ei halvin.

Lakka: hintatietoisen edelläkävijän valinta

Lakan EKO+ energiakivi on erittäin mielenkiintoinen tuote. Kyseessähän on 400 millinen harkko, jossa vain sisäkuori valetaan normaalin valuharkon tapaan. Ohuempi ulkokuori sen sijaan liimaladotaan jäykäksi yhtenäiseksi rakenteeksi, jolloin luonnollisesti säästetään betonin ja raudoitteiden määrässä. Valmistajan mukaan säästöä valun osalta tulee noin 40 %. Lakan talopakettitarjous oli hyvin kilpailukykyinen. 

Miksi emme sitten päätyneet Lakkaan? No, ensinnäkin olemme pelkureita, eli edellytämme kriittisiltä rakenteilta usean vuosikymmenen track recordia. Toisekseen Lakan harkkoa tuntuu olevan hankala saada ilman talopakettikytköstä, ainakaan kilpailukykyiseen hintaan.

Rudus, Luja: hintatietoisen masokistin valinta

Kun HB ei meille kahdesta tarjouspyynnöstä huolimatta suostunut harkkojansa myymään, DIY-henkiselle talopaketin hankkijalle vaihtoehdoiksi pääkaupunkiseudulla jäävät käytännössä vain Rudus ja Luja. 

Kumpaakin voi tähänastisten kokemustemme perusteella lämpimästi suositella riisutun talopaketin ystävälle. Asiakaspalvelu on ollut hyvää mutta asiallista. Ehkäpä ammattirakentamiseen suuntautuminen näkyy myös tässä mielessä. Molemmilla on betoniasema pääkaupunkiseudun liepeillä, joten mukaan kannattaa pyytää betonitarjous. Rudukselta saa myös portaat.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Lupa on (joskus) tulossa!

Saimme vihdoin (lähes 2 kuukauden odotuksen jälkeen) arvion rakennuslupamme päätöspäivämäärästä. Arvion mukaan lupa olisi tulossa vielä tämän kuun puolella! Arviot saattavat tietysti vielä muuttua mutta positiivinen uutinen meille on jo se että lupa-asiassa jotain ihan oikeasti on tapahtumassa. Toivottavasti odotus vielä palkitaan...

Vastataan haasteeseen

Jo reilu viikko sitten saimme Talo Talvituulikista haasteen mutta vastaaminen on kiireiden keskellä hieman venähtänyt. Tässä se kuitenkin tulee.

11 asiaa meistä

1. Olemme Erika ja Tommi ihan oikeastikin.
2. Talomme joskus valmistuessa Erika muuttaa takaisin synnyinkaupunkiinsa.
3. Tommi on asunut Itäisessä satamakaupungissa koko ikänsä.
4. Olemme katselleet toisiamme jo reilut 14 vuotta!!! (Ja olleet naimisissa puolet siitä ajasta.)
5. Emme ole ihan niin vanhoja kuin tuosta edellisestä voisi kuvitella, tapasimme melko nuorina.
6. Nykyisestä kodistamme jäämme kaipaamaan kattoterassia ja sijaintia.
7. Tommi pyöräilee töihin ympäri vuoden.
8. Automme pääsee ulkoilemaan todella harvoin (tosin tämä varmaan muuttuu kun raksa käynnistyy).
9. Tällä hetkellä Erika istuu tietokoneella kirjoittamassa tätä tekstiä.
10. Tommi taas tekee keittiössä pestopastaa vuohenjuustolla.
11. Yksi tämän hetken vaikeista raksapohdinnoista on mihin saamme sijoitettua akustisen pianon.

Kysymykset Talo Talvituulikista

1. Missä asuisit, jos saisit valita vapaasti ilman rajoituksia? Erika lähtisi Pohjois-Italiaan, Tommi muuttaisi meidän tulevaan taloon. Tarkoituksena on kuitenkin asua yhdessä :)
2. Miksi bloggaat? Blogin tarkoituksena on, paitsi dokumentoida tapahtumat meitä ja läheisiämme varten, myös vaihtaa kokemuksia muiden rakentajaperheiden kanssa. Olemme jo nyt saaneet paljon arvokasta tietoa muista blogeista, joten suuret kiitokset kaikille talobloggareille!
3. Auto vai polkupyörä? Polkupyörä.
4. Kortti vai käteinen? Kortti.
5. Käytkö usein elokuvissa? Hyvin hyvin harvoin. Edellisestä kerrasta taitaa olla muutama vuosi.
6. Jason Statham vai Bruce Willis? Ihan sama.
7. Oletko onnellinen? Kyllä.
8. Meri vai järvi? Järvi.
9. Suunnitteletko oman talon rakentamista? Jep, tai suunnitelmat alkavat pian myös konkretisoitua.
10. Pidätkö nykyajasta, vai eläisitkö mieluummine vaikkapa 80-luvulla? Nykyaika sopii hyvin.
11. Valitatko mieluusti vaikeuksia, vai etsitkö elämästä aina jotain positiivista? Yritämme ainakin keskittyä niihin positiivisiin puoliin, välillä se onnistuu paremmin ja välillä huonommin.

Tällä kertaa olemme tylsiä ja jätämme uusien blogien haastamiset väliin, joten uusia kysymyksiäkään ei tarvitse keksiä.