sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pihasuunnittelua

Piha, tuo maapläntti, joka on haaveissa rentoutumispaikka ja todellisuudessa ikuinen työmaa. Me emme kumpikaan ole kummoisia viherpeukaloita, emmekä myöskään nauti nurmikon leikkuusta tai erota rikkaruohoja istutuksista. Toisin sanoen haluamme jotain, joka pärjää hoitamatta ja näyttää samalla kivalle. Jotain syötävääkin saisi pihasta tulla, vähintäänkin yrttejä ja yksi raparperi mutta ehkä myös jotain marjoja tai hedelmiä, vaikka kirsikoita, pensasmustikoita tai omenia. Ja kai sinne täytyy jotain kukkiakin laittaa.


Jotta osaisimme kertoa asiantuntijoille (=pihasuunnittelijalle, vinkkejä hyvästä otetaan vastaan) mitä haluamme kävimme eilen ostamassa pääsiäislukemiseksi kaksi kirjaa.



Ensimmäinen noista, Pihasuunnittelun ABC, oli täysi hukkaostos. Tai opimme ettei kannata ostaa ei-suomalaista tai ei-pohjoismaista teosta, tyyli kun on hieman eri kuin mitä itse haemme. Tämän kirjan alkuteos on ilmeisesti saksalainen. Myös kasvilajit kuulostivat suomalaiseen korvaan hieman eksoottisilta. Hyvää tuossa oli se, että esimerkit olivat pienille pihoille ja hyvin konkreettisia, mutta me emme kaipaa vesielementtiä tai lintujen kahluuallasta. Tuossa kirjassa ei tainnut olla yhtään pihaa ilman ainakin toista niistä. Istutukset olivat meidän taidoillemme ja makuumme hieman runsaita, kuten kannen pihasta voi päätellä. Jokaiseen pihaan oli myös laitettu "ruokapöydän" lisäksi pihan toiselle puolelle jonkinlainen penkki tai muu kiinteä istuskelupaikka. Suunnitelua käsiteltiin parinkymmenen esimerkkipihan kautta, mutta yleispätevää ohjetta sai etsimällä etsiä sieltä seasta.

Suomalainen piha ja puutarha sen sijaan vaikuttaa ensilukemasta ihan mielenkiintoiselta. Kirja taitaa olla melko vanha teos, meidän ostamamme painos oli yhdestoista, mutta pihasuunnittelussa toisaalta on paljon sellaista mikä pysyy samana vuodesta toiseen. Kirjassa oli suunnitelun ja perustamisen lisäksi käsitelty myös erilaiset maanpeittotavat, koristekasvit ja hyötykasvit sekä valinnan, istutuksen että hoidon kannalta.

Joku saattaa miettiä miksi mietimme pihaa jo nyt ennenkuin edes ensimmäisiä luonnoksia talosta olemme saaneet? Ihan siitä yksinkertaisesta syystä että haluaisimme tehdä kaikki isoimmat maanmuokkaukset jo samalla kun syksyllä kalliota räjäytellään talon alta.

3 kommenttia:

  1. Vähän samansuuntaiset ajatukset meilläkin; talon piirrustukset eivät ole valmiit mutta piha jo mielessä :) Minulla myös haaveena omenapuu, marjapensaat ja pieni kasvimaa, saas nähdä mihin alle 600 m2 tontti antaa myöden. Kannattaisikohan pihasuunnittelija siis palkata jo ennen maatöitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tarkoituksena palkata pihasuunnittelija heti kun talon paikka, koko yms. on selvillä, eli jo nyt arkkitehtisuunnittelun luonnosvaiheen aikana tai viimeistään heti sen jälkeen. Meidän 700 neliön kallioinen loiva rinne asettaa kyllä ihan mukavasti haasteita pihasuunnittelulle, varsinkin kun osa tontista on kaavassa määrätty luonnontilaisena säilytettäväksi ja osaa pitää käsitellä "metsäpuutarhana". Meillä ei omat eväät ihan kaikkeen tähän riitä.

      Poista
  2. Tuli mieleen muutama, ei vielä niin ajankohtainen, nippelijuttu kohdasta "haluamme jotain, joka pärjää hoitamatta ja näyttää samalla kivalle":
    1) Ruohonleikkauksen jälkeen hankaliin paikkoihin jäävien ruohutupsujen siistiminen käsin tai trimmerillä on aika ärsyttävää, mutta jos tekee esim. muurin tai terassin viereen pienen "kivipolun" ruohonleikkurin pyörälle, niin ruohonleikkaamisen jäljiltä ei jää niitä tupsuja. (Kolmas vaihtoehto trimmailun ja kivipolun lisäksi on olla ärsyyntymättä niihin terassin reunalla kasvaviin polvenkorkuisiin heiniin).
    http://www.1917.fi/img/img.php?2683ace10b055f344077db96d5a987ff
    http://www.rudus.fi/image/26297/20120509151131/Leikkim%C3%B6kki.jpg
    2) Todettiin viime kesänä, että Kivikoplan kivivalikoima, hinnat, palvelu ja hinnaston selkeys voitti lähiseudun rautakaupat: http://www.kivikopla.fi/
    3) Jos ei nauti syysharavoimisesta, niin esim. tuija-aita ei tiputtele lehtiä syksyllä ja pysyy vihreänä talven. Kaava taitaa kyl estää sen käytön joillain alueilla korkeuden vuoksi, vaikka sen pitäisi leikkaamalla alle parimetrisenä.

    On kiva seurata teidän projektia täältä. Pohjapiirrustukset näyttää tosi fiksuilta ja tontti kuvista päätellen tosi kauniilta :) Terv. Annu

    VastaaPoista